Kuva: Shutterstock

Saasteet Seinen vedessä haittaavat olympialaisten harjoitteluita

29.07.2024 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Miesten olisi määrä kisata Seinen vedessä jo huomenna.

Olympialaisissa kisasuoritustaan varten harjoittelevat urheilijat ovat kohdanneet yllättävän esteen harjoituksilleen. Pariisissa virtaavan Seine-joen vedenlaatu on niin laskenut niin, että esimerkiksi triathlonia varten harjoittelevat eivät voi uida siinä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Triathlonistien harjoitukset peruuntuivat ainakin tänään maanantaina vedenlaadun vuoksi. Maanantaina veden laatu ei täyttänyt vaadittuja kriteerejä, ja urheilijoiden terveys haluttiin ennen tärkeitä kisoja laittaa etusijalle. Maanantai oli jo toinen perättäinen päivä, kun kilpailijat eivät päässseet Seineen harjoittelemaan vedenlaadun vuoksi.

Huomenna veden laadun olisi kuitenkin syytä ylittää standardit, sillä miehet kisaavat tiistaina olympialaisissa triathlonia. Jos vedenlaatu ei kuitenkaan täytä vaatimuksia silloinkaan, on kilpailulle varattuna vaihtoehtoisia päiviä myös 1. tai 2. elokuuta. Jos niinäkään päivinä Seineen ei lopulta olisi pääsyä, kisattaisiin triathlon niin kutsuttuna duathlonina eli vain juosten ja pyöräillen.

Aiemmin heinäkuussa vedenlaatumittauksissa laatu oli vielä uimiseen sopiva, mutta sitä ovat huonontaneet todennäköisesti Ranskaan juuri osuneet rankkasateet. Järjestäjät ovat kuitenkin optimistisia sen suhteen, että miehet pääsevät kisaamaan triathlonissa jo huomenna 30. päivä. 

Pariisin olympialaisten alku oli kivinen, kun tuhopolttajat iskivat raideliikenteeseen Ranskassa juuri kisojen kynnyksellä. Lisää aiheesta voit lukea alta. 

Lue myös: Tuhopolttajat iskivät Ranskan junaliikenteeseen juuri ennen olympialaisia - täysi kaaos

Lue myös: Tuhopolttajien hyökkäyksen kohteeksi joutunut Ranskan junaliikenne on palautunut

Lue myös: Presidentti Stubb vierailee olympialaisissa

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat