Kuva: Shutterstock

Taitoluistelussa sallitaan nyt vuosikymmeniä kielletty ja vaarallisena pidetty liike

17.10.2024 11:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Osa luistelijoista on myös uhmannut kieltoa.

Taitoluistelussa takaperin tehty voltti oli vuosikymmenien ajan, peräti vuodesta 1976 asti kielletty vaarallisuuteensa vuoksi. Nyt mielipiteet ovat kuitenkin muuttuneet, ja voltti on päätetty sallia uudelleen kilpailuissa tästä kaudesta eteenpäin.

Vaikka volttia on yleisesti pidetty vaarallisena, on osa luistelijoista myös odottanut sen sallimista. Muun muassa maailman kärjessä luisteleva yhdysvaltalainen Ilia Malinin on jo ottanut liikkeen kilpaohjelmaansa. Voltti nähtiin hänen tekemänään muun muassa Italiassa viimekuisessa Lombardia Trophy -kilpailussa, jonka Malinin suorituksellaan myös voitti.

Malin kertoo harjoitelleensa volttia jo pitkään ennen sen sallimista kilpailuissa. Hän on myös kommentoinut aikovansa ehdottomasti säilyttää voltin ohjelmassaan tulevaisuudessakin, eikä pelkästään säilyttävänsä vaan myös tuovansa siihen lisähaastetta esimerkiksi ylimääräisillä kierroksilla tai käännöksillä.

- Suunnittelen ehdottomasti pitäväni sen. Mietin tapoja, joilla voisin kehittää sitä tulevaisuudessa, kuten lisäämällä käännöksiä tai muita hulluja yhdistelmiä, Malinin sanoo.

Malinin voltti vapaaohjelmassa. (kuva: AOP)

Volttia on tehty jäillä viime vuosina sen kiellosta huolimatta. Esimerkiksi ranskalainen luistelija Adam Siao Him Fa esitteli EM-kisoissa volttia, vaikka tiesi sen olevan kielletty ja koituvan pistemenetykseksi sääntörikkeestä.

Lue myös: Heili Sirviö ja Pihla Kaivo-oja palkittiin muhkeilla stipendeillä

Lue myös: Kuinka pitkä tauko kannattaa salilla pitää toistojen välissä? Riippuu tavoitteesta, sanoo asiantuntija

Lähde: AP, NBC Sports

Kilpailut

Uusimmat