Kolotuksia kropassaan tunteva Tuomas Kyrö, 42, kertoo: "Tappelen pikkuisen vanhentumista vastaan"
Kirjailija Tuomas Kyrö on jo jättänyt tupakoinnin ja aloittanut tenniksen peluun.
Mielensäpahoittaja-hahmon isä ja kirjailija Tuomas Kyrö kertoo, että koko kansan rakastama hahmo yllättää häntä edelleen jatkuvasti. Radiokuunnelmaa varten siinnyt karvalakkipäinen sankari on jatkanut omaa elämäänsä lukuisissa romaaneissa, koko perheen elokuvassa ja teatteriesityksissä.
- Hauska on olla isä hahmolle, joka on 40 vuotta minua vanhempi, hymyilee Kyrö Iskelmän haastattelussa.
- Sen piti olla alunperin viiltävä välityö muiden joukossa, jolla ajattelin hankkia vähän meetvurstia leivän päälle, - siis kuunnelmia radioon. Sitten tuli kirja vuotta myöhemmin, sitäkään en ollut suunnitellut.
Kyrö luuli jo nähneensä kaiken, kun Solar Films -elokuvatuotantoyhtiöltä tullut soitto loksautti suun auki muutamia vuosia sitten.
- Mielensäpahoittajasta alettiin tekemään elokuvaa, jonka ohjaajaksi tuli Dome Karukoski ja joka oli hahmosta innoissaan ja kehitti hahmoon uusia ulottuvuuksia. Hän sai minut tajuamaan, miten moneen Mielensäpahoittaja taipuu, sanoo kirjailija.
- Nyt Kansallisteatterissa menee näytelmä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja, jossa piti alunperin olla pääroolissa Antti Litja, joka on ollut loistava näyttelemään hahmoa. Litjan sairastumisen takia Vesa Vierikko otti hahmon haltuun. Hän tuo taas hahmoon jotain uutta.
Kyrö sanoo, ettei ole tippaakaan mustasukkainen luomastaan hahmosta.
- En ole koskaan ollut mustasukkainen tekstini suhteen. On olennaista, että tässä on ollut hyvä jengi tekemässä alusta loppuun, esimerkiksi graafikko on luonut hyvän ilmeen kirjalle. Moni tuntee Mielensäpahoittajan karvahatusta - ei se ollut minun ajatukseni. Se oli Mika Tuomisen, joka teki kirjan kantta vuonna 2010.
Kirjailija saattaa välillä yllättyä Mielensäpahoittajan ajatuksista, kun työstää ensi kertaa tekstiään.
- Se on sitten aivotutkijan tehtävä selittää miten tuollainen kirjoitusprosessi menee. Siinä on vähän itse elettyä, vähän kuultua, luettua, siinä on mielikuvitusta. Enemmän yllättää se, miten moniin paikkoihin tuo vanha ukko taipuu, virnistää mies.
"Olen halunnut tienata kirjoittamisella elantoni"
Onko Tuomas Kyrön mielestä kirjailija aina töissä?
- Ei ole. Se on ihan miten sen päättää. Tietyllä tavalla hahmo syntyi vuonna 1990, kun tapasin hyvän ystäväni isoisän, jolla oli käytössä lause "Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin". En ollut silloin töissä, enkä 12 vuoteen sen jälkeenkään, sanoo mies.
- Voisin sanoa, että aloin kirjoittamaan tätä silloin päässäni. No en alkanut. Mielestäni aloin kirjoittamaan tätä vuonna 2009, kun istuin alas koneen ääreen.
Kyrö sanoo, että tärkeintä hänen työssään on se, että työ pystyy jättämään päivän jälkeen työhuoneelle. Uusin teos on äskettäin julkaistu Mielensäpahoittaja. Miehen työt -käsikirja.
Vaikka Kyrö ehti nuorena aikuisena lusmuilla monellakin tavalla, häntä ei ole kovin usein tylytetty "menisit oikeisiin töihin" -lauseella.
- Ei minulle tullut sitä, koska en ollut missään oikeissa töissä ennen tätä. Luulen, että kaikki olivat helpottuneita, että se löysi jonkun asian, mitä se halusi tehdä. Olen alusta asti kirjoittanut sillä asenteella, että minähän saatana tulen tällä toimeen, lataa mies.
- Olen kirjoittanut kaiken, mitä olen keksinyt ja kaiken, mitä tilataan. Olen tietenkin myös saanut valtiolta apurahoja. En kylläkään ihan ekoina vuosina. Alussa oli tärkeää saada se kolumni sinne Hämeen Sanomiin - se 70 euroakin on iso raha, sanoo kirjailija, ja muistaa sitten yhden tarinan vähättelystä.
- Yksi ihminen on ehkä sanonut minulle kerran, että koska aiot tehdä oikeita töitä. Hän oli plastiikkakirurgi, joten pystyin vastaamaan hänelle, että milloin aiot itse tehdä oikeita töitä.
"Kaadoin ensi kertaa puun 39-vuotiaana"
Miehen työt -käsikirja sisältää monia kiinnostavia käytännön oppeja, joita lukiessa 2010-lukua elävä uusavuton kaupunkilaisaikuinen nolostuu.
- Hahmon kiinnostavuus perustuu hirvittävän nopeaan muutokseen, mikä maailmassa on tapahtunut 70 vuoden aikana. En minäkään osaa putsata rännejä, vaikka se tässä kirjassa neuvotaan. Asuin viisi vuotta omakotitalossa, ja unohdin putsata ne. Nyt tarvitaan eri taitoja, muistuttaa Kyrö.
- Oma slogan itselleni oli kirjaa kirjoitettaessa, että nykymiehen pitää osata vaihtaa auton renkaat ja vaipat. Mielensäpahoittaja, joka tietää kaikki maailman asiat, sai olla äänitorvena ja kertoa, miten nämä jutut tehdään oikeaoppisesti.
Vaikka tämän hetken nuori aikuinen ei osaisi kaataa puuta, Kyrö ei pidä tätä menetettynä tapauksena.
- Puun kaato oli välttämätöntä jollekin sukupolvelle. Minulle siirtyi näitä taitoja isoisän kautta. Olimme kesämökillä 1980-luvulla yhdessä, eikä siellä eletty silloin 80-lukua, vaan jotain 30-40-lukua. Siellä kaadettiin puita ja käytiin kalassa. Eikä verkko tarkoittanut sitä, mikä tuossa puhelimessa on.
- Jos silloin olisi sanonut, ettei ole verkkoa, se olisi tarkoittanut, ettet saa kalaa. Nyt ihmistä ei ole olemassa, kun sen puhelimesta katoaa verkko. Hän joutuu paniikkiin. Hyppäsimme aika nopeasti suosta suosta lattialämmitettyyn elementtitaloon kaupunkiin.
Pitääkö sitä hävetä, ettei osaa tehdä vanhoja perinteisiä töitä?
- Itsehän sen päättää. Jos selviää elämässä ilman niitä taitoja, niin miksi toisaalta pitäisi? Olen nauttinut, kun appiukkoni kanssa olen kaatanut metsää. Olin varmaan 39-vuotias, kun se tapahtui ensi kerran. Enhän muuta kuin autoin vähän ja tuuppasin kuusia kaatumaan. Se oli silti makea tunne, kun tajusin, että tässäkin iässä voi vasenkätinen oppia käyttämään moottorisahaa, sanoo kirjailija.
Jostain tuntuu tosiaan aina löytyvän vanhempi nestori, joka ottaa mestarin viitan harteilleen.
- Näinhän se menee. Jonkun pitää opettaa asiat eteenpäin. Jos et osaa kaataa puita, niin sillä on auktoriteetti asiaan, joka osaa. Kannattaa sitten vasta alkaa sooloilemaan, kun asian osaa. Sama pätee myös kirjoittamiseen. Kielellä ei voi kikkailla, jos sitä ei hallitse sitä ennen.
"Polttopuiden pilkkonen on meditatiivista"
Kyrö painottaa, että tämän hetken arjessa moni perinteinen työ saa nostalgisen leiman. Hän kertoo yrittävänsä ottaa itse metsän huoltoa haltuun.
- Polttopuiden pilkkominen on todella meditatiivista. Se sukupolvi, jolle tämä oli välttämätöntä, ei sanoisi, että onpa tämä meditatiivista. Mutta minä käytän nyt nuorison oikeutta ja sanon niin joka tapauksessa, toteaa kirjailija.
Uudessa teoksessa on Mielensäpahoittajan neuvoja myös emännän ja lasten huoltoon.
- Mielensäpahoittaja kutsuu puolisoaan emännäksi. Inhoaisin sitä termiä kenen tahansa muun suussa. Hänelle se on rakkaudellinen termi. Luulen aina teoriassa, että hallitsen tämän, miten olla puolison ja lasten kanssa, mutta kyllä he sitten aina osoittavat, että on siinäkin vähän treenattavaa, virnistää kirjailija.
Hän esittää erään asian, jonka pitäisi muuttua.
- Miesten pitäisi enemmän huoltaa itseään. He eivät käytä tähän tarpeeksi aikaa. Huoltoa pitäisi suorittaa muullakin kuin keskioluen voiteluaineella. Miesten pitäisi seurata terveyttään ja puhua tunteista, sanoo Kyrö, ja häneltä pääsee pieni naurun hörähdys.
Miten Kyrö on oppinut pitämään huolta itsestään?
- Olen nyt 42-vuotias ja aivan varmasti olen nyt lähempänä peräseinää kuin syntymääni. Huomaan sen siitä, että polvet eivät kestä, selkää särkee, unet ovat huonoja, silmissä liikkuu jonkinlainen musta piste. Mutta ei se mitään. Odotan kiinnostuksella vanhuutta. Aion tapella sitä vastaan pikkuisen. Olen jättänyt tupakoinnin ja alkanut taas pelaamaan tennistä, sanoo mies.
Hänen mukaansa muistisairaudet ovat yksi tämän hetken pahimpia uhkia.
- Niihin ei ole parannuskeinoa. On varmaa, että ajattelu, lukeminen, kirjoittaminen ja puhuminen - siis kommunikaatio, ehkäisee niitä asioita. Koska tämä ei ole kuitenkaan sen chileläisen kaivosmiehen ammattiin verrattava raskas ammatti, on hienoa ajatella, että vain sormet toimivat ja reuma ei iske kuin toiseen käteen, niin mielellään kirjoitan 85-vuotiaanakin. Vaikka kaksi lausetta päivässä. Edesmenneet kollegat Bo Carpelan tai Paavo Rintala tekivät loppuun asti töitä. Se näkyi heidän tuotannossaan uudistumisena, hymyilee kirjailija.
- Olen verrannut sitä siihen, kun vanhat urheilijat jatkavat vielä uraansa - Teemu Selänne tai Jere Karalahti. Kun nopeus lähtee niin harkinta kasvaa. Tehdään minimimäärä asioita ja minimimäärä virheitä. Jokainen asia, mikä tehdään, on välttämätöntä.
"Nukkumaan meneminen on onnellinen kuolema"
Kiirettä Kyrö ei sentään ole onnistunut kesyttämään.
- Kiire saa olla. Pahinta on kun asiat tuntuvat siltä, että niitä on liikaa, tai niitä ei pysty hallitsemaan. Siitä tulee stressi, ja stressistä tulee kireys. Kireys alkaa näkyä kaikissa suhteissa läheisiin ja työhön. Sairastuu helpommin ja suojaus on alempana. Minulla se on niin, että omia kirjoitustöitä voi olla vaikka kuinka paljon pinossa, selviän niistä, sanoo mies.
- Olen sellainen palaverin vihaaja, niitä on nykyään paljon. Jos minulla on kolme palaveria ja kuusi haastattelua päivässä, niin sitten on illalla niin puhki, että nukkumaanmeno on onnellisesti pieni kuolema.
Hänet nähdään televisiossa parhaillaan MTV-kanavalla nähtävä Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmassa.
- TV-lähetykset ovat työtä, siihen valmistaudutaan hyvin ja mukana on hyvä jengi. Olennaista on, että mukana on ihmisiä, joiden puhumiset oikeasti kiinnostavat minua. Eli sinne ei mennä brassailemaan omalla vitsihuumorilla. Tämä päti myös Hyviin ja huonoihin uutisiin. Sinne koottiin ryhmä, että juttu oli merkityksellinen itselle, kertoo Kyrö.
- Olin ennen sitä lähinnä kellarissa kirjoittanut 10 vuoden ajan. Siksi lähdin myös tähän Pitääkö olla huolissaan? -formaattiin mukaan. Ihmiset saavat esittää oikeita huolenaiheita, ja me vastaamme siihen oikeasti pohdinnan kautta, vaikkakin vähän vinosti. Se ei stressaa, se on mukava työ.
Mielensäpahoittaja. Miehen työt -kirjan lisäksi Tuomas Kyrö on syksyllä julkaissut teokset Mielensäpahoittajan Keittiössä ja Mielensäpahoittajan hiihtokirja.
Lue myös: HS: Tuomas Kyrö uusimmasta Mielensäpahoittaja-kirjasta: "Mukana ajatuksia kuolemasta"
