Kuva: YouTube
Arvostelu: Itkin Tom of Finland -elokuvaa katsoessani, mutta en siksi, että se oli hyvä
Bauer Median uutispäällikkö Rea Haverisen mielestä Tom of Finland on tärkeä elokuva, joka jättää haikean, mutta toiveikkaan olon.
Tom of Finland -elokuva on yksi aikamme etukäteen hypetetyimmistä suomalaiselokuvista. Tämän myönsi myös elokuvan tavoitteeksi käsikirjoittaja Aleksi Bardy tervetulopuheessaan elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Bardyn mukaan julkkikset oli haluttu mukaan I Am Tom of Finland -kampanjaan, jotta elokuva saisi mahdollisimman paljon huomiota jo ennen julkaisuaan. Sitä nahka-asuihin puetut julkkikset myös saivat - ja sovellus, jolla itsestään sai tehtyä Tom of Finland -hahmon, sai jopa 20 000 suomalaista osallistumaan hypeen ensimmäisen olemassaolovuorokautensa aikana.
Elokuva kertoo vuosina 1920–1991 eläneen Touko Laaksosen, eli Tom of Finlandin, tarinan. Elokuva kertoo nuoren, kenties ujonkin, sotilaan kasvusta mieheksi, joka ei anteeksipyytele olemassaoloaan tai taivu muiden katseiden edessä.
Ohjaaja Dome Karukoski kuvaa kauniisti elokuvassa Laaksosen (Pekka Strang) ja Nipan (Lauri Tilkanen) rakkaustarinaa. Strang vakuuttaa murahtelevana suomalaisjässikkänä, josta löytyy myös herkkyyttä. Tilkanen puolestaan on kuin tehty rooliinsa herkkänä ja silti voimakastahtoisena rakastajana, jonka kaikki muutkin haluaisivat. Myös elokuvan hauskimmat ja koskettavimmat kohtaukset liittyvät nimenomaan kyseiseen rakkauteen - rakkauteen, joka antaa toiselle vapautta, mutta seisoo silti rinnalla loppuun saakka. Koskettavan roolisuorituksen tekee myös Taisto Oksanen. Kunniamaininnan ansaitsee elokuvan mahtipontinen musiikki.
Vaikka Tom of Finland on tarina Touko Laaksosen matkasta kansainvälisesti tunnetuksi kuvataiteilijaksi ja kuvaus rakkaudesta, on se myös elokuva ajankuvastasta. Se kertoo riipaisevan surullisesti siitä, millainen homoseksuaalien osa oli Suomessa vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Homoudesta saattoi saada potkut, joutua vankilaan tai päätyä parantolaan. Jos joutui "ainoastaan" pahoinpidellyksi, saattoi kenties pitää itseään onnekkaana.
Itkin katsoessani Tom of Finland -elokuvaa. En siksi, että se olisi ollut niin hyvä - vaikka se oli sitäkin. Itkin, koska havahduin tuntemaan niin vereslihalla sen tuskan ja toivottomuuden, mikä homoseksuaaleja on Suomessa kohdannut aikaisempina vuosikymmeninä. SETAn edellinen puheenjohtaja Panu Mäenpää kuvaili elokuvan hänessä herättämiä tuntoja Facebookissa koskettavasti näin:
"Paljon on muuttunut vähässä ajassa ja vaikka paljon pitää vielä muuttua, rinnassa puristaa helpotus sekä kunnioitus niitä kohtaan, jotka ovat taistellen selvinneet aiemmin."
Elokuva onnistuukin pelkällä olemassaolollaan ottamaan kantaa siihenkin, miksi esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki on tärkeä askel Suomelle. Vaikka saatamme suhtautua elokuvan näyttämään ajankuvaan pöyristyneenä, on hyvä muistaa, että tekemistä on vielä tänä päivänäkin.
Itkin myös sen takia, kuinka kauniisti elokuva kuvaa toivoa; sitä pilkottavaa valonsädettä, joka löytää pimeimmänkin nurkan. Sitä yhdistävää voimaa, joka pitää hengissä, auttaa löytämään rinnalle samanhenkisiä ihmisiä, ja saa luottamaan siihen, että huominen päivä on parempi - että huominen päivä on oikeudenmukaisempi.
Toivon, että jokainen ihminen tässä maailmassa saa jatkossa asua kenen kanssa haluaa, ja pitää asuntonsa keltaiset verhot avoinna - ja tanssia yhdessä, tanssia niin, että koko maailma näkee.
Tom of Finland saapuu elokuvateattereihin 24.2.2017. Arvostelun kirjoittaja Rea Haverinen on Bauer Median uutispäällikkö.
(kuva: Mikko Räsänen)
