Kuva: AOP

Näyttelijäkaunotar koki yliluonnollisia tapahtumia kuvatessaan sarjamurhaajaelokuvaa: En pelännyt

06.05.2019 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Lily Collins esittää tuoreessa Ted Bundy -elokuvassa Bundyn puolisoa.

Näyttelijäkaunotar Lily Collins, 30, tähdittää juuri Netflixiin ilmestynyttä sarjamurhaajaelokuvaa, joka kertoo tarinan yhdestä maailman tunnetuimmasta murhaajasta, Ted Bundysta.

Elokuvassa tarina kerrotaan Bundyn puolison, Elizabeth Kloepferin silmin. Sen on ohjannut Joe Berlinger.

Collinsin mukaan hän koki yliluonnollisia tapahtumia elokuvan kuvausten aikaan. Kertomuksensa mukaan hän heräsi monina öinä täysin samaan aikaan outoihin tuntemuksiin.

- Heräsin usein kello kolmelta yöllä ja aloin miettimään, miksi näin käy. Huomasin, että heräsin aina eräänlaisiin välähteleviin kuviin, hän kertoo haastattelussa.

Collinsin mukaan hän ei kuitenkaan tuntenut minkäänlaista pelkoa tilanteessa. Hänen mukaansa hänen kohtaamansa "aaveet" olivat selkeästi hyväntahtoisia.

- En tuntenut lainkaan pelkoa. Sen sijaan tunsin jonkinlaista tukea. Minusta tuntui siltä, kuin he olisivat kiittäneet siitä, että kerromme tarinan, hän jatkaa.

Collinsin mukaan tuntemukset alkoivat aina samaan aikaan. Sillekin on Collinsin mielestä selkeä syy.

- Kuulin myöhemmin, että kello kolme on aika, jolloin maailmojen välinen kuilu on ohuimmillaan. Silloin aaveiden vierailut ovat yleisimpiä.

Bundysta kertova elokuva valottaa hieman tarkemmin siis sitä, millaista oli sen naisen elämä, joka sai tietää puolisonsa olevan sarjamurhaaja. Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta.

Lue myös: Ted Bundyn ex-tyttöystävä avoimena karmaisevasta yöstä: "Hän murhasi silloin jonkun"

Lue myös: Sarjamurhaaja Ted Bundy sekoitti sosiaalisen median - Netflixiltä tiukka muistutus

Lue myös: Sarjamurhaajasta kertovan elokuvan traileri suututti ihmiset - katso ymmärrätkö syyn

Lähde: Elle

Kilpailut

Uusimmat