Kuva: Emmi Moilanen

Brittiartisti koki järkytyksen saunoessaan: "Jouduin hakemaan viileän rätin naamalleni"

25.05.2019 16:15 - Milena Raappana

Teemu Brunilan kanssa töitä tehnyt JP Cooper haluaisi Suomeen myös lomalle.

Hittibiisistään September Song ja yhteistyöstään Teemu Brunilan kanssa suomalaisille tutuksi tullut brittiläinen artisti JP Cooper, 35, julkaisi toukokuun alussa uuden sinkun Sing It With Me. Tällä kertaa mies on yhdistänyt voimansa Astrid S:n kanssa.

Cooper kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että kappale kertoo ihastumisesta ja siitä, kun ei tiedä miten lähestyä ihastuksen kohdetta. Biisin tekeminen on ratkaisu pulmaan.

- Sinulla ei ole rahaa viedä häntä treffeille kivaan paikkaan ja ainoa mahdollisuutesi on kirjoittaa biisi, esittää se hänelle ja toivoa hänen huomaavan sinut. Biisi ei perustu omiin kokemuksiini, sillä muutoin olisin varmaan nauhoittanut sen 50 kertaa enkä koskaan uskaltaisi esittää sitä ihastukseni kohteelle, mies naurahtaa.

Suomessa töitä tehnyt Cooper ei ole kyllästynyt suomalaisiin vaan päinvastoin, tulisi mieluusti pohjoiselle maankamaralle lomailemaan. Kuuntele alta, millainen olisi artistin ihanne loma Suomessa:

- Rakastan suomalaista luontoa ja ulkoilua. Voisin hyvin kuvitella lomailevani rakkaani kanssa pienellä saarella, jossa grillaisimme, meloisimme kajakeilla, kalastaisimme, uisimme sekä saunoisimme.

Saunasta Cooperilla onkin hauska tarina kerrottavanaan. Brittimies ei nimittäin aivan ollut tottunut suomalaisiin saunatapoihin.

- Hotellihuoneessani on pieni sauna, jonne menin eilen illalla. Saunassa luki, että 50 celsiusastetta on viileä, 70 astetta lämmin ja 90 astetta kuuma. Itsehän hikoilin jo 55-60 asteessa ja jouduin hakemaan viileän rätin naamalleni, sillä kuumuus poltti kasvojani. Briteissä olemme tottuneet enemmänkin infrapunasaunoihin, jotka eivät ole yhtä kuumia ja kosteita kuin suomalaiset saunat. Te suomalaiset olette uskomattoman kovia saunojia.

Kuuntele uusi sinkku Sing It With Me alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Brittiartisti teki debyyttilevynsä suomalaistähtien kanssa: "Suomella nyt tärkeä paikka sydämessäni"

Kilpailut

Uusimmat