Raskaana olevan mallikaunottaren bikinikuvaa ylistetään somessa: "Kiitos, kun et photoshopannut"
Uutisoimme kesäkuussa australialaisen mallin Belle Lucian, 23, raskaudesta. Lucia oli tuolloin kuudennella kuulla raskaana ja sai valtavasti hämmästeleviä kommentteja sosiaalisessa mediassa julkaisemiensa kuvien yhteyteen. Ihmisten oli vaikeaa uskoa raskauden olevan niin pitkällä, sillä raskaus ei tuolloin näkynyt juurikaan ulospäin.
Tällä kertaa Belle Lucian Instagramissa julkaisema bikinikuva on herättänyt keskustelua sen vuoksi, että mallin rintojen verisuonet ovat tulleet näkyviin raskauden johdosta. "Ps. Tiedän, että suonet näkyvät rinnoissani. Se johtuu siitä, että raskausaikana verenkierto tehostuu 50 prosentilla, mutta näkyviin tulleet suonet häviävät näkyvistä raskauden jälkeen, kun verenkierto palautuu entiselleen", malli kirjoittaa.
Päivityksessä Lucia kertoo myös, että hänen raskautensa etenee pian viimeiselle kolmannekselle ja sikiö on arviolta 37 senttiä pitkä.
Paljon positiivista palautetta
Monet ovat ilahtuneet siitä, että Belle Lucian julkaisemassa kuvassa hänen rintansa ovat luonnolliset. Alla muutama poiminta keskustelusta.
"Kiitos, kun et käyttänyt kuvanmuokkausohjelmaa. Raskautesi ja myös sen vaikutukset kehoosi ovat kauniita."
"Olet inspiroiva etenkin siksi, ettet peitä rinnoissasi olevia verisuonia kuvanmuokkausohjelman avulla tai vastaavaa. Luonnollinen äitikauneus on parasta."
"Miten ilahduttavaa, ettet peittänyt vesisuoniasi."
Kaikki eivät ilmeisesti lukeneet Belle Lucian kirjoitusta, eivätkä tienneet, että raskausaikana rintojen verisuonet voivat näkyä tavallista paremmin. Jotkut ihmettelevät muutoksia mallin rinnoissa. Alla muutama päivityksen kommenttikentästä poimittu esimerkki.
"Anteeksi, että kysyn, mutta miksi verisuonet rinnoissasi ovat niin suuria?"
"Olet saanut raskausarpia rintoihisi."
Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.
Lue myös: Raskaana olevat hurahtivat uuteen ja helppoon tapaan nopeuttaa synnytystä - voiko toimia?