Kuva: AOP

Frendien käsikirjoittaja paljastaa: Miksi kaksi suosikkihahmoa eivät päätyneet koskaan yhteen?

05.12.2019 14:15 - Milena Raappana

Moni toivoi Phoeben ja Joeyn päätyvän romanttiseen suhteeseen. Käsikirjoittajat olivat kuitenkin toista mieltä.

Kulttisarja Frendeistä on paljastanut vuosia sarjan päättymisen jälkeen mielenkiintoisia faktoja. Uutisoimme aiemmin esimerkiksi käsikirjoittajien muuttaneen lennosta vitsejä, jos liveyleisö ei nauranut vitseille. 

Nyt sarjan toinen käsikirjoittaja ja tuottaja David Crane, 62, paljastaa, miksi sarjan hahmot Phoebe ja Joey eivät rakastuneet ja päätyneet suhteeseen, vaikka heidän ystävyytensä oli täynnä flirttiä ja kipinää. Jopa roolien näyttelijät Lisa Kudrow, 56, ja Matt LeBlanc, 52, toivoivat hahmojen päätyvän edes seksisuhteeseen. 

- Se olisi ollut liian siistiä ja loppuun asti ajateltua. Kun tavoitteenasi on pitää kaikki kuusi hahmoa tarinassa yhdessä, olisi ollut todella helppoa mennä tuota polkua pitkin, mutta minusta me kaikki ajattelimme sen olevan virhe, Crane kertoo Metro-julkaisun haastattelussa.

Veikeästä kaksikosta ei siis tullut pariskuntaa, kuten heidän ystävistään Rossista ja Rachelista ja Monicasta ja Chandlerista. Kuten Crane mainitsi, se olisi ollut turhan helppo ratkaisu ja tuonut toistoa tarinaa, jota Frendit pystyi välttämään siitä huolimatta, että se pyöri yli vuosikymmenen tv-ruuduissa. 

(kuva: AOP)

Toiston välttäminen näkyi myös Monican ja Chandlerin suhteessa. 

- Koska olimme kyllästyneitä Rossiin ja Racheliin, meidän piti antaa Monicalle ja Chandlerille toisenlaisia haasteita, Crane selittää ja viittaa Rossin ja Rachelin on-off-suhteeseen, joka oli toisinaan raskasta katseltavaa. 

- Ja heidän koko tarinansa, miten he päätyivät yhteen ja saivat lapsia, piti olla erilainen. Luulen, että se oli suurin haaste, kun ohjelmaa tehtiin 10 vuoden ajan, Crane tiivisitää.

Lue myös: Tiesitkö erikoisen Frendit-faktan? Lisa Kudrow'n hahmo esiintyi toisessa sarjassa jo ennen Frendejä!

Lue myös: Frendeistä poistettiin homobaariin sijoittuva juonenkäänne - Matthew Perry sai tahtonsa läpi

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat