Kuva: AOP

Cats-elokuva floppasi ja pahasti - näyttelijä odotti leffalta jotain ihan muuta

26.08.2020 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cats perustuu vuoden 1981 musikaaliin.

Vuonna 2019 julkaistusta Cats-elokuvasta odotettiin suurta menestystä, sillä se perustui vuonna 1981 julkaistuun samannimiseen musikaaliin, joka oli, ja on, todella suosittu.

Cats ei kuitenkaan kiinnostanut yleisöä leffaversiona, sillä se tuotti lopulta vain tappiota. Cats valittiin myös viime vuoden huonoimmaksi elokuvaksi.

Elokuvassa näytellyt Jason Derulo, 30, odotti elokuvalta paljon, sillä se oli hänen ensimmäinen näyttelijätyönsä.

- Mietin kauan, mikä olisi mahtava ensimmäinen elokuvaroolini. Cats vaikutti kaikin puolin mahtavalta valinnalta, sillä siinä oli huiman hienot näyttelijät ja Oscarin voittanut ohjaaja, Derulo sanoi Movie Web -julkaisulle.

Mies uskoi, että Cats muuttaisi lopulta jopa maailmaa.

- Kun näin trailerin, minusta se näytti uskomattomalta. Tiedän, että monet pelästyivät sitä, mutta minulla tuli kylmiä väreitä. Uskoin, että Cats muuttaa maailmaa.

Leffassa näyttelivät Derulon lisäksi muun muassa Taylor Swift, Judi Dench sekä Ian McKellen. Elokuvan on ohjannut Tom Hooper, joka voitti Kuninkaan puhe -elokuvastaan parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon.

Lue myös: Viime vuoden suurimmat elokuvaflopit listattiin - yllättääkö top 5?

Lue myös: Viime vuoden huonoin elokuva on valittu - voittaja tuskin yllättää

Lue myös: Miksi Cats-leffa päätyi näyttämään niin karmivalta? Efektien parissa työskennellyt lähde paljastaa

Lähde: Movie Web

Kilpailut

Uusimmat