Kuva: Eveliina Laitanen
Arvostelu: Tampereen ratikkahallista löytyy ruumis, eikä siinä ole mitään uutta - Eero Aho kannattelee uutta Koskinen-poliisisarjaa
Koskinen on laadukkaasti toteutettu, kohtuullisella juonella ja hyvällä pääosanesittäjällä varustettu poliisisarja, joka ei tavoittele kuuta taivaalta. Ja siinä se onnistuu, kirjoittaa Roy Kokkonen.
Tampereen raitiovaunujen ohjauskeskuksesta löytyy työntekijän kuoliaaksi murjottu ruumis. Ylikonstaapeli Sakari Koskisen (Eero Aho) krapulainen murharyhmä saapuu pitkäksi venähtäneen illan jälkeen paikalle, ja jo ensi kuulusteluissa selviää, että melkein kaikilla uhrin kollegoilla tuntuu olevan jotain salattavaa.
Uuden Koskinen-rikossarjan alku on perinteistä dekkarikamaa. Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän käsikirjoittama kymmenenosainen sarja perustuu viiteen Seppo Jokisen kirjoittamaan kirjaan. Kaksi ensimmäistä jaksoa pohjautuvat vuonna 1997 ilmestyneeseen Koskinen ja raadonsyöjä -romaaniin.
Henkilöhahmoja vyörytetään siihen tahtiin, että katsojalla ei ole varaa päästää yhtäkään repliikkiä ohi, jos juonessa tahtoo pysyä kiinni. Oikeastaan vasta toisessa jaksossa sarja pääsee rytmiin.
Ase nähdään poliisien kädessä useammin kuin monissa muissa kotimaisissa poliisisarjoissa. Täydeksi räiskinnäksi ainakaan kaksi ensimmäistä jaksoa eivät kuitenkaan mene.
Henkilöhahmot ovat pääasiassa romaaneista tutut. Tuntemattomassa sotilaassa (2017) Rokkana kunnostautunut Eero Aho onnistuu tuomaan kirosanoja murahtelevaan Koskiseen myös lämpöä. Muina rikostutkijoina nähdään Maria Ylipää Ulla Lundelinina, Turkka Mastomäki Pekkinä ja Jon-Jon Geitel Kaationa. Petra Karjalainen esittää Koskisen vaimoa Raijaa ja Samuel Kujala heidän Antti-poikaansa.
Heistä nähdään kahdessa ensimmäisessä jaksossa oikeastaan vain pintaraapaisut. Sivuhahmoista mieleenpainuvimman roolin tekee Pertti Sveholm arkistoista kaivettuna, hieman liikaakin kokeneena rikoskonstaapeli Roineena.
Aho kertoi aiemmin Voice.fi:lle, että häntä epäilytti kuinka raakoja väkivaltarikoksia tutkivaa poliisia näytellään. Apuna oli kuitenkin oikeita rikostutkijoita. Lisäksi näyttelijät osallistuivat poliisin järjestämälle koulutusleirille.
– Eivät he [poliisit] ole mitään koneita. Se menee psyykeeseen ja isosti. Sitä kautta oli helpompi päästä kiinni siihen hahmoon eikä vain näytellä, että olenpas tässä nyt poliisi, Aho kertoi roolistaan.
Tampere näyttää sarjassa isommalta kuin onkaan. Taustalla vilahtelevat uudet ja vanhat manselaiset monumentit kuten Torni-hotelli, Tammerkoski ja Martti Syrjä. Sarja on yhtä lailla sekoitus uutta ja vanhaa - lähes 25 vuotta sitten kirjoitettu tarina on päivitetty nykypäivään.
Viime vuosina katsojille on tarjoiltu kotimaisia poliisisarjoja raadolliseen realismiin pyrkivästä Robasta yliluonnollisella päättelykyvyllä ratsastavaan Sorjoseen. Väliin on myös mahtunut muun muassa nordic noirista ammentava Karppi ja kansainvälistä juonta ja Lapin tunnelmaa yhdistellyt Ivalo.
Sarjana Koskinen ei tuo genreen mitään uutta.
Siitä löytyvät kaikki kliseet: työnarkomaani poliisi, siitä oireileva perhe ja toinen toistaan rajummat murhamysteerit. Vaadittava määrä "poliisi, pudota ase" -huutoja ja ammuttuja laukauksiakin löytyy.
Koskinen on kuitenkin laadukkaasti toteutettu, kohtuullisella juonella ja hyvällä pääosanesittäjällä varustettu poliisisarja, joka ei tavoittele kuuta taivaalta. Ja siinä se onnistuu.
Odotettavissa on, että sarja löytää yleisönsä, kuten alkuperäiskirjatkin ovat tehneet. Seppo Jokinen on kertonut Koskisen tarinaa peräti 26 kirjan verran. Jatkoa on luvassa myös tv-versiolle - kakkoskautta kuvataan parhaillaan.
Koskinen alkaa 29. marraskuuta Ruudussa ja Nelosella kello 21.
Lue myös: Eero Aho tähdittää uutta rikossarjaa - poliisin karu tarina pedofiilista auttoi eläytymään rooliin
