Kuva: Mikko Törmänen

Elokuvan ja tv:n ympäristövaikutuksia halutaan pienentää: "Ympäristöasiat on huomioitava ajoissa"

11.06.2022 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Hanketta on testattu Suomessa alkuvuodesta.

Elokuva- ja tv-alalla tehtaillaan parhaillaan uutta järjestelmää, joka helpottaisi elokuva- ja tv-tuotantojen ympäristövaikutusten vähentämistä. Albert-hanke on ollut Suomessakin testissä alkuvuodesta 2022. 

Ihan uusi järjestelmä Albert ei ole, sillä esimerkiksi Iso-Britanniassa se on ollut käytössä jo vuodesta 2011. Järjestelmän johtaja Carys Taylor kiteyttää, että ennen kaikkea Albert kannustaa läpinäkyvään kommunikointiin tuotannon sisällä myös ympäristöasioiden suhteen.

- Avainasemassa ovat kommunikointi, suunnittelu ja tuotannon vastuuhenkilöiden sitouttaminen teemaan, Taylor tiivistää.

Suomessa järjestelmä sai alalla myönteisen vastaanoton ja synnytti myös hyödyllisiä oivalluksia.

- Tärkein huomio oli, että ympäristöasiat on huomioitava tarpeeksi ajoissa, jotta ne aidosti vaikuttavat päätöksentekoon, summaa muun muassa Ylen tuottaja Marja Salonen.

Av-alan edunvalvontajärjestön, APFI:n kestävän kehityksen hankepäällikkö Anne Puolanteen mukaan Suomessa elokuvien ja television kestävyys on jo verrattain kiitettävälläkin tasolla, mutta toisaalta näyttöä on ehditty kerryttää vasta vähän.

- Vasta nyt päästään rakentamaan kokonaiskuvaa alan toiminnasta, jonka jälkeen vasta voidaan päättää, millä osa-alueilla toimialan on kriittisintä kehittyä, Puolanne kuvailee.

Lue myös: Muovimukit, rahkapurkit, kirsikkatomaattirasiat... - moni tuttu muovituote laitetaan pian pannaan

Lue myös: Älä heitä rikkinäistä kodinkonetta roskiin - moni ei tiedä, minne laitteet voi helposti kierrättää

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Kilpailut

Uusimmat