Kuva: AOP

FBI-raportti: Alec Baldwinin oli vedettävä liipaisimesta kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa

15.08.2022 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui lokakuussa 2021.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on tullut johtopäätökseen tutkimuksessaan, että näyttelijä Alec Baldwinin on täytynyt vetää liipaisimesta kuolemaan johtaneessa välikohtauksessa lokakuussa 2021.

Rust-elokuvan kuvauksissa tapahtuneessa onnettomuudessa kuvaaja Halyna Hutchins sai surmansa Baldwinin pitelemän aseen lauettua. Baldwin on kertonut aiemmin luulleensa, ettei aseessa ollut oikeita panoksia.

Raportissa todetaan, että onnettomuudessa käytössä ollut 45-kaliiperinen F.lli Pietta -revolveri ei ole voinut laueta ilman, että joku olisi vetänyt liipaisimesta.

Baldwin on aiemmin kiistänyt vetäneensä aseen liipaisimesta.

- Liipaisinta ei vedetty. En vetänyt liipaisimesta, Baldwin totesi ABC:n haastattelussa joulukuussa.

Näyttelijä myös totesi tuolloin, ettei koskaan osoittaisi ketään aseella ja vetäisi liipaisimesta. Hän on myös todennut, ettei hän osaa sanoa, kuinka aseeseen oli päätynyt oikea luoti.

(kuva: AOP)

- Joku on laittanut aseeseen oikean luodin. Sellaisen luodin, jollaista ei pitänyt olla lainkaan kuvauspaikalla, Baldwin on todennut.

Näyttelijää vastaan on nostettu useita kanteita onnettomuuden seurauksena. Muun muassa surmansa saaneen Hutchinsin aviomies syyttää Baldwinia vaimonsa kuolemasta.

Lue myös: Järkyttävä onnettomuus elokuvan kuvauksissa - Alec Baldwin ampui vahingossa naisen kuoliaaksi

Lue myös: Alec Baldwin väittää oikeushaastajien olevan vain rahan perässä: "Siksi he tekevät näin"

Lähteet: ABC, TMZ, Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat