Arvostelu: Priscilla-elokuva näyttää Elviksen ja Priscillan suhteesta vaietumman puolen
Uutuuselokuva Priscilla näyttää Priscilla ja Elvis Presleyn suhteesta sen puolen, joka usein on jäänyt pimentoon.
Siinä missä moni tuntee tarinan parin välisestä suuresta rakkaudesta, näyttää elokuva myös ristiriitaisen, jopa vastenmielisemmän puolen. Priscilla on vasta 14-vuotias, kun jo reilusti aikuinen, päälle parikymppinen Elvis hullaantuu häneen. Myöhemmin suhteen edetessä Elvis saa yhä alaikäisen Priscillan syömään kanssaan lääkkeitä ja huumausaineita sekä pitää kumppaniaan käytännössä vankina kodissaan, missä edellyttää hänen olevan aina saatavilla, eikä esimerkiksi menevän lainkaan töihin, joita Priscilla itse kuitenkin haluaisi tehdä.
Hienointa tarinassa on tapa, jolla se kerrotaan. Priscillan tunteista ja kokemuksista kerrotaan pienten hetkien ja sykäysten kautta. Sellaisten, joissa Elviksen kontrollointi näyttäytyy hyvin arkisilta tai viattomilta vaikuttavien hetkien kautta, kun hän sanelee vaimolleen, ettei hän saa käyttää kuosillisia vaatteita. Tai kun Priscilla kuitenkin lopussa esiintyy kuosimekossa välittämättä enää. Elokuvassa itsessään ei ole myöskään haluttu alleviivata, mitä se toivoo katsojan tuntevan tai ajattelevan suhteesta. Vastenmieliset realiteetit tuodaan hienovaraisesti esiin, mutta katsoja saa itse päättää, missä valossa haluaa nähdä alaikäiseen teinityttöön ihastuvan ja häntä kontrolloivan superstaran.
Tämä elokuva on kunnianosoitus vain Priscillan tarinalle, kerrankin. Se ei esittele Elviksen saavutuksia sen suuremmin, eikä kierrä artistin mukana suurilla keikkalavoilla. Tämän tarinan keskiössä on Priscilla. Kerrankin oman tarinansa pääsee keskeytyksettä kertomaan miehensä varjon alle muutoin jäänyt nainen. Eikä sinänsä ihmekään, sillä elokuva mukailee Priscilla Presleyn julkaisemaa omaelämäkerrallista teosta Elvis and Me, joten tapahtumat myös pohjautuvat vahvasti tosielämään.
Elokuva ei myöskään rummuta kaikkea sitä show'ta ja tähtipölyä niin suureellisella tavalla kuin Baz Luhrmannin toissavuonna ilmestynyt Elvis. Sofia Coppolan ohjaamassa versiossa ollaan lähempänä henkilöitä pramean julkisuuskuvan takana. Elviksen lavakohtauksia on vain yksi, ja sekin on ohi parissa sekunnissa. Muutoin kamera kulkee tiiviisti Priscillan iholla. Elokuvassa esiin pääsevät hulppeiden puitteiden ja loiston sijaan Priscillan ja ehkä universaalimminkin naisen kokemus ja tunteet tapahtumista.
Juonenkäänteissä sinänsä ei ole mitään kovin yllätyksellistä. Kaikki etenee aika tutulla kaavalla, ensin on ihanaa, sitten on kamalaa, vähän kamalampaa ja sitten toinen lähtee. Elokuva erottuu kuitenkin kirkkaasti muista näkökulmallaan, kun se kerrotaan Priscilla Presleyn itsensä näkökulmasta.
Olemme nähneet monta tarinaa supersuosioon ja sitten alamäkeen luisuneista tähdistä ja aikansa suurmiehistä kuten Elviksen lisäksi jo ainakin Elton Johnista ja Freddie Mercurysta ja kotikentälläkin esimerkiksi Juicesta, Olavi Virrasta ja Kari Tapiosta, mutta kuinka monta tarinaa olemme aiemmin nähneet niistä tärkeistä naisista, joiden ylle kuuluisuuteen nousseen puolison varjo on laskeutunut? Siinä joukossa Priscilla erottuu ainutlaatuisuudellaan. Aika Priscilla Presleysta kertovalle elokuvalle on loistava. Naisten tarinoita on saatu odottaa niin Hollywoodissa kuin täällä kotonakin ihan riittävän pitkään, ja nyt ne viimein vyöryvät valkokankaille pysäyttävämpinä kuin koskaan.
Timanttisten ammattilaisten taidonnäyte
Sofia Coppolan ohjauksessa kerronta on alusta loppuun hienovaraista ja älykästä. Se kuvaa Priscillan elämää pienten hetkien kautta, yksinäinen Priscilla haahuilemassa valtavassa, autiossa kodissa vain puudelinsa kanssa ja Priscilla, jolta yhteiskunta edellytti irtoripsien liimaamista jopa synnyttämään lähtiessä.
Päärooleja esittävät Cailee Spaeny ja Jacob Elordi tekevät kumpainenkin lumoavat roolisuoritukset aikuiseksi kasvavana Priscillana ja sekavana, arvaamattomana Elviksenä. Erityisesti Spaenyn suoritus on hätkähdyttävä, hän onnistuu uskottavasti kuljettamaan Priscillan aina 14-vuotiaasta epävarmasta ja vetäytyvästä teinitytöstä itsenäiseksi, omasta elämästään vallan ottavaksi aikuiseksi naiseksi.
Myös elokuvan visuaalinen ilme lienee monille herkkua. Puvustus, lavastus ja värimäärittely henkivät loisteliasta 1960-lukua. Vaikka elokuvassa ei edes tapahtuisi yhtikäs mitään, jaksaisi herkullisia puitteita katsella miltei loputtomiin.
Priscilla saa Suomen ensi-iltansa tänään 14. helmikuuta. Voit katsoa elokuvan trailerin alta tai täältä.
Lue myös: Arvostelu: Kotimainen uutuuselokuva laittaa katsojankin pohtimaan omia käsityksiään rakkaudesta