Kuva: MTV/ITV Studios Finland

MTV tekee kulttisarjasta kotimaisen version - rooleissa esimerkiksi tämän vuoden Putous-voittaja

04.07.2024 21:15 - Aaro Heiskanen / aaro.heiskanen@bauermedia.fi

Sarjan odotetaan ilmestyvän vuonna 2026.

Kulttisarja Rimakauhua ja rakkautta muuntuu kotimaiseksi sarjaksi. Alkujaan brittiläisestä sarjasta tuotetaan MTV:lle kotimainen alkuperäissarja.

MTV:n tiedotteen mukaan sarja on samaistuttava draamakomedia kolmesta kolmekymppisestä pariskunnasta.

"Takana on villi nuoruus ja edessä keski-iän kriisi – eikä kukaan heistä selviä niistä helpolla. Seksikohelluksia, itsetunto-ongelmia ja pakahduttavia onnentunteita riittää, kun pariskunnat yrittävät pysyä uskollisina sekä itselleen että toisilleen", MTV kuvailee ohjelmaa.

Rooleissa sarjassa ovat esimerkiksi Minka KuustonenJoonas NordmanNicklas PohjolaSaga SarkolaAku Sipola sekä Linda Wiklund. Sarjan ohjaa Ville Jankeri.

ITV Studios Finlandin vastaava tuottaja Maria Kangas kokee, että Marika Kuortin käsikirjoitus on onnistunut tuomaan alkuperäisen sarjan hienosti nykypäivään.

- Vaikka juonenkäänteet monelta osin noudattelevat alkuperäistä, olemme remake-versiossa kiinnittäneet huomioita teknologisten ja ympäristöllisten muutosten lisäksi tasa-arvoisempaan näkökulmaan. Maailma on muuttunut 25 vuodessa tiedostavammaksi, Kangas kertoo tiedotteessa.

Sarja kuvataan kesän aikana, ja sen odotetaan ilmestyvän vuonna 2026.

Lue myös: Suomalaisen moottoriurheilulegendan elämästä tv-sarja - suurtuotantoa kuvattiin ympäri Eurooppaa

Lue myös: He ovat Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudet opettajat

Lue myös: Suosittu suomalainen poliisisarja jatkuu syksyllä

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat