Kuva: Nelonen

Supersuosittu suomalaissarja saa jatkoa - keskiössä jälleen katoamismysteeri

21.08.2024 11:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Munkkivuoren toisen kauden kuvaukset käynnistyvät tänään.

Jani Volasen käsikirjoittama ja ohjaama Munkkivuori-sarja nousi julkaisunsa jälkeen suureen suosioon. 80-luvun kerrostalomiljööseen sijoittunut tarina julkaistiin vuonna 2022 ja se palkittiin kaikkiaan neljällä Venlalla. 

Nyt monien fanien iloksi sarja saa jatkoa. Elisa Viihteen tiedotteen mukaan Munkkivuoren toisen kauden kuvaukset ovat alkaneet tänään. Tiedotteen mukaan kyseessä on itsenäinen jatko-osa, jonka tarina alkaa muutama vuosi ensimmäisen kauden jälkeen, kun uusi tyttö Lola saapuu lähiöön.

Lola aiheuttaa Munkkivuoden nuorison keskuudessa välittömästi säpinää, ja ystävystyy yhden kauden päähenkilön, Ninan kanssa, joka saa perheensä suostumaan siihen, että Lola voi asua heidän luonaan tämän kesän. Syksyn saapuessa Lola kuitenkin katoaa, ja nuoret aloittavat selvitystyön siitä, mitä Lolalle oikein tapahtui. 

Käsikirjoittajana on ensimmäisen kauden tapaan Jani Volanen. Sarjan ohjaa Saara Saarela. Aiemmalta kaudelta rooleissa mukana nähdään muun muassa Vilho Rönkkönen, Hugo Komaro, Lumo Levy ja Sunja Hyde. Uusia näyttelijöitä toisella kaudella ovat esimerkiksi Krista Kosonen, Eero Ritala ja Hannu-Pekka Björkman. 

Lue myös: Anna: Jani Volanen paljastaa, missä asiassa hän on merkittävästi hövelimpi kuin kumppaninsa

Lähde: Elisa Viihde

Kilpailut

Uusimmat