Kuva: Sara Lehtomaa

Vesterinen Yhtyeineen yllättää: yhtyeestä julkaistaan kirja

23.08.2024 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Kirja ilmestyy syyskuussa.

Vesterinen Yhtyeineen -yhtyeestä julkaistaan 19. syyskuuta kirja, kertoo Like Kustannus. 

Kirjassa paneudutaan jo 15 vuotta sitten aloittaneen yhtyeen taipaleeseen, jonka matkan varrella on tarvittu sisua, sinnikkyyttä ja uskoa omaan tekemiseen. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tummilla teillä, Kukaan ei koskaan ja Kolme hyvää vinkkiä. Yhtye on yksi tämän hetken suosituimmista iskelmäbändeistä.

Kirjan on kirjoittanut nilsiäläinen kirjailija Antti Heikkinen. Hän on kirjoittanut aiemmin elämäkerralliset teokset Juice LeskisestäHeikki Turusesta ja Eila Roineesta

– Yhtye on nyt huipulla – tai ainakin hyvin korkealla, koska varsinainen huippu on luultavasti vielä edessäpäin, Heikkinen pohtii tiedotteessa.

– Nyt julkaistava kirjahan on kuitenkin vain välitilinpäätös tähän astisesta. Välitilinpäätökset ovat monesti turhia tai ainakin mitäänsanomattomia, mutta Vesterisiin väite ei päde. Tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen. Taiteilijatarinat taas ovat monesti traagisia, riitaisia tai muuten synkähköjä. Vesteristen tarinasta jää hyvä mieli. Näinä aikoina hyvää mieltä ei liiaksi tarjoilla – ei kansien välissäkään.

Tero Vesterinen on yhtyeen keulakuva ja solisti. (kuva: Universal Music)

Lue myös: Teos kateudesta, hyväksynnästä ja ystävyydestä - Samuli Putrolta omaelämäkerrallinen kirja

Lue myös: Odotetun Dingo-elokuvan traileri julkaistiin

Lue myös: Supersuosittu suomalaissarja saa jatkoa - keskiössä jälleen katoamismysteeri

Kilpailut

Uusimmat