Kuva: MTV

Kari Hietalahti muistelee hetkeä, jolloin häntä luultiin oikeaksi poliisiksi: 'Hän lähti tekemään työtä käskettyä'

26.09.2024 10:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Roba-sarjan näyttelijöillä on tarkat ohjeistukset virka-asujen käytöstä, sillä poliisina esiintyminen on laitonta.

Suomen pitkäaikaisin poliisisarja Roba jatkuu kuudennen tuotantokauden voimin jälleen MTV:llä.

Kari Hietalahti, 59, on näytellyt sarjan alusta asti ylikonstaapeli Arto Mäkelää. Hietalahti kertoo saaneensa kosketuksen poliisimaailmaan jo pienenä, sillä hänen edesmennyt ukkinsa työskenteli vuosia rikosetsivänä.  

- Ukkihan olisi halunnut, että minusta olisi tullut poliisi, eikä mikään tämmöinen henkimaailman näyttelijä ja taiteilija, hän kertoo. 

Hietalahti ei kuitenkaan itse koskaan halunnut tähdätä poliisiksi.  

- Ukki kertoi mulle tosi rankkoja juttuja, joita ei varmaan muille tulisi mieleenkään kertoa 10-vuotiaalle, mutta hän kertoi minulle niitä aina saunassa. Jotenkin varmaan siitäkin on jäänyt sellainen [olo], että kyllä se [poliisiksi ryhtyminen] vaatii tietynlaisen ihmisen. 

(kuva: Nelonen)

Näyttelijää on luultu myös oikeaksi poliisiksi 

Näyttelijät pukeutuvat sarjan kuvauksissa poliisin virkapukuun, mutta kaduille he eivät voi lähteä tallaamaan univormu päällä huvin vuoksi. Poliisina esiintyminen Suomessa on laitonta, joten poliisihaalari tulee peittää kuvauksissa kohtausten välissä huolella. 

Hietalahti myöntää kuitenkin kerran hakeneensa kahvia kesken kuvauspäivän ilman, että oli peittänyt virkapukuaan. Paikalle sattunut vanhempi nainen äkkäsikin Hietalahden ja tuli jakamaan huolenaiheensa "konstaapelille". Nainen ei tunnistanut Hietalahtea näyttelijäksi. 

- Ajattelin, että no minä kuuntelen mikä hänellä on se ongelma ja on helpompaa, että katson osaanko auttaa häntä kuin että rupean selittämään, etten ole oikea poliisi. 

- Hän sanoi, että sellainen betoniporsas on laitettu porttikongin eteen ja mietti, että mitä tässä pitäisi tehdä. Sanoin, että kannattaa tehdä netissä rikosilmoitus, ja jos vaaditte rangaistusta, niin muistakaa merkata se siihen. Hän kiitti minua ja lähti tekemään työtä käskettyä. Tavallaan säästin siinä yhden poliisin pikkukeissin, Hietalahti muistelee.  

Lue myös: Yhtä poliisin taitoa Kari Hietalahti ei ole oppinut: 'Jos oikein tarkkaan seuraa, niin huomaa'

Lue myös: Riku Nieminen muistelee uransa alkua Robassa: 'Jos mokasin repliikin, saatoin nuorempana mennä huonoksi siitä'

Lue myös: Suosittu kotimainen draamakomediasarja saa jatkoa

Kilpailut

Uusimmat