Yle muistaa edesmennyttä Sulevi Peltolaa viikonloppuna tv:ssä
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla, että näyttelijä ja ohjaaja Sulevi Peltola on kuollut 78-vuotiaana. Näyttelijä kuoli pitkäaikaiseen sairauteen.
Peltola näytteli useissa tv-sarjoissa sekä elokuvissa. Hänet muistetaan muun muassa Onni Partasen roolista Ylen Kotikatu-sarjassa. Hänet palkittiin parhaan miespääosan Jussi-patsaalla elokuvasta Haaveiden kehä sekä parhaasta miessivuosasta elokuvasta Paha maa.
Yle muistaakin tällä viikolla kanavillaan pitkän uran tehnyttä näyttelijää. Ylen tiedotteessa kerrotaan, että Yle esittää viikonloppuna kanavillaan yhteensä neljä eri ohjelmaa, joissa Peltola esiintyy mieleenpainuneessa roolissa.
Tällaisia ohjelmia Yle esittää:
31.1. Yle Teema klo 21.00
Kovat miehet
Lyhytelokuva isästä ja pojasta, perisuomalaisesta uhmasta ja jääräpäisyydestä tämän päivän maalaismaisemassa. Tässä suhteessa ei valiteta, ei anneta periksi eikä ainakaan myönnetä. Ohjaus: Maarit Lalli (Suomi 1999)
1.2. Yle TV2 klo 22.00
Haaveiden kehä
Sulevi Peltola palkittiin pääosa-Jussilla roolistaan yksinhuoltajaisänä, joka valmentaa pojistaan nyrkkeilijöitä mutta jonka selättää rakkaus, elämän todellinen kamppailulaji. Näyttelijät: Sulevi Peltola, Petteri Summanen, Rea Mauranen. Ohjaus: Matti Ijäs. (2002)
2.2. Yle TV1 klo 16.05
Kansansankari: Sulevi Peltola
Näyttelijä Sulevi Peltola on paljon muutakin kuin Kotikadun Onni. Syvällinen henkilökuva yhdestä Suomen parhaimmasta näyttelijästä. Suunnittelu ja ohjaus Kirsi Markkanen. (2006)
2.2. Yle TV1 klo 17.10
Kotikatu
Kausi 5, 3/34. Karin sulkee kahvilansa ja irrottelee oikein kunnolla Eevan kanssa. Mirja tukee HIV-testiissä käyvää Lauraa. Mauri lähettää viimeisen kirjeen Patagoniaan. Pertti vierailee Partasilla kertomassa kerrostaloasumisen säännöistä. (1999)
Lue myös: Yle: Näyttelijä Sulevi Peltola on kuollut 78-vuotiaana