Tippunut Juha Veijonen: Oppimatta jäi aika helvetisti
Eilen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tippunut näyttelijä Juha Veijonen olisi halunnut vielä jatkaa tanssimista. Veijonen kertoi Voicelle tippumisen jälkeen, että vielä olisi ollut opittavaa.
- Oppimatta jäi aika helvetisti. Toivon toki, että joskus vielä koituisi mahdollisuus olla Sannan opastuksessa, nähtäväksi jää, Veijonen kertoi.
Sanna Hirvaskari oli jo valmis antamaan Veijoselle alennusta tanssitunneista. Hän toivoi, että Veijonen jatkaisi perustanssikuvioiden treenaamista. Mutta vaikka pari nyt tippui, he ovat kisassa hengessä mukana, sillä aikovat seurata ohjelmaa kotisohvilta.
- Olen vähän arastellut katsomista itse, mutta nyt kun ei itse ole tulessa, ihan mielenkiinnolla seuraan, Veijonen lupaa.
Kilpailut
Uusimmat
Oscar-gaalassa kuultiin historiallisen pitkä kiitospuhe - edellinen ennätys oli vuodelta 1943
Uudesta Shrek-elokuvasta saatiin esimakua, mutta yksi asia sai fanit ärsyyntymään
Sarah Jessica Parker puketui muotiviikoilla Pantonen vuoden 2025 väriin
Suomen talous- ja yritysmaailman isoimmat nimet puhuvat rahasta uudessa dokumenttisarjassa
Täydellinen kevätasu koostuu yksinkertaisista palasista - sen tietää Rosie Huntington-Whiteley
Näytä lisää