Diilin voittanut Mira paljastaa oman voittajasuosikkinsa
Eilen Diilin voittanut Mira Kasslin kertoi Voicelle, että hän olisi valinnut kilvan voittoon itsensä jälkeen Susanna Ruotsalaisen.
- Susanna Ruotsalainen olisi ollut ehdottomasti seuraava valintani, Mira kertoi empimättä.
Mira oli selkeästi miettinyt asiaa, sillä hänellä oli mielessään Susannan vahvuuksia. Mira luottaa myös Susannan vankkaan työkokemukseen.
- Susannalla on avarakatseisuutta ja hyvä yhteistyökyky. Hän on sillä tasolla ihmisenä, että hän pystyisi olemaan toimitusjohtaja. Hän on myös ollut tarpeeksi isoissa saappaissa jo etukäteen, Mira mietti.
Mira muistutti myös, että Susanna on ollut hyvin jämäkkä mielipiteissään.
Mira ja Susanna tulivat hyvin toimeen koko Diili-kilvan ajan myös henkilökohtaisella tasolla.
Kilpailut
Uusimmat
Oscar-gaalassa kuultiin historiallisen pitkä kiitospuhe - edellinen ennätys oli vuodelta 1943
Uudesta Shrek-elokuvasta saatiin esimakua, mutta yksi asia sai fanit ärsyyntymään
Sarah Jessica Parker puketui muotiviikoilla Pantonen vuoden 2025 väriin
Suomen talous- ja yritysmaailman isoimmat nimet puhuvat rahasta uudessa dokumenttisarjassa
Täydellinen kevätasu koostuu yksinkertaisista palasista - sen tietää Rosie Huntington-Whiteley
Näytä lisää