Imaginaerum-elokuva tarjoaa sekavan mielikuvitussopan
Nightwish-elokuva Imaginaerum ei välttämättä avaudu katsojille, vaikka elokuvan tekijät haluaisivatkin ihmisten käyttävän mielikuvitustaan. Voicen toimittaja Eeva Rajala kävi katsomassa elokuvan.
Imaginaerum-elokuva kertoo dementoituneesta vanhuksesta, joka vajoaa koomaan ja palaa lapsuutensa fantasiamaailmaan etsimään unohdettuja muistojaan. Elokuvan keskiössä on isä-tytär-suhde, kun isä ei tyttären mielestä oikein muista häntä.
Kuullessani aikoinaan elokuvaprojektista, olin hyvin skeptinen. Elokuvasta haluttiin hyvännäköinen, fantasiamaailmaan katsojan vievä pläjäys, jollaista ei Suomessa ole aiemmin tehty. Nyt, valmiin elokuvan nähtyäni täytyy myöntää, että näissä asioissa onnistuttiin. Elokuva on hyvännäköinen, eikä kotimaista fantasiaa ole aiemmin tehty välttämättä tämän kaliiberin rohkeudella. Viihdyin teatterin penkissä sen takia, että oli hienoa katsoa elokuvaa, joka ei käperry perinteisiin juonikuvioihin, vaan heittelehtii mielikuvitusmaailmasta tosielämään ja toisin päin.
{lainaus teksti="En välttämättä halua viettää aikaani teatterissa pohtien puolet ajasta, mitä ihmettä?"}Mutta pakkaa ei kuitenkaan pystytä pitämään kunnolla kasassa. Elokuvan alku tuntuu pitkältä, vaikka katsojaa kiehtookin mitä seuraavaksi on luvassa. Vasta puolessa välissä katsoja näyttää pääsevän jotenkin kärryille, mistä elokuvassa on kyse. En välttämättä halua viettää aikaani teatterissa pohtien puolet ajasta, mitä ihmettä?
Imaginaerum-elokuvassa kuullaan Nightwish-musiikkia yhtyeen samannimiseltä albumilta. Täytyy kuitenkin sanoa, että osittain kappaleet ovat kuin väkisin laitettu elokuvaan mukaan. Miksi kaikkien kappaleiden piti olla mukana? Ne eivät vahvistaneet elokuvan tarinaa, ja toisaalta muutamassa kohdassa jopa vähän häiritsivät elokuvaa. Esimerkiksi kahden henkilön dialogikohtauksessa pauhaa taustalla kovaa Nightwish-musiikki, kun oma mieli olisi halunnut vain keskittyä kiinnostavalta kuulostavaan vuoropuheluun.
{lainaus teksti="En välttämättä halua viettää aikaani teatterissa pohtien puolet ajasta, mitä ihmettä?"}Musiikin lisäksi ihmettelin sitä, miksi Nightwish-muusikoiden piti olla niin monessa kohdassa läsnä. Tuomas Holopaisella oli kyllä roolinsa elokuvassa, mutta muut muusikot olivat mukana, kun bändi esiintyi dementoituneen miehen mielikuvitusmaailmassa. Nämä kohtaukset tuntuivat pitkiltä, ja katsoja halusi vain palata elokuvan oikeaan tarinaan.
Stobe Harju on ohjaajan ominaisuudessa saanut jo kuulla olevansa raakile ohjaajaksi, mikä ei ole mikään yllättävä huomio, sillä kyseessä on miehen ensimmäinen pitkä elokuva. Yritystä elokuvassa on kuitenkin rutkasti ja uskon Harjun imeneen itseensä kaiken opin ja kokemuksen, mitä sai irti tästä vaikeastakin projektista.
Täytyy kuitenkin kritiikin ohessa kehua elokuvan tekijöiden rohkeuden lisäksi elokuvan fantasiahömpötysten takaa löytyvää tarinaa. Pidin siitä, miten elokuva saa katsojan hiljalleen ymmärtämään elämän haurauden. Elokuva on kuitenkin kokonaisuudessa kompleksi ja välttämättä lauantai-iltana helppoa viihdettä hakevalle elokuva ei aukea.
Imaginaerum
Ohjaus: Stobe Harju
