20 vuoden huumehelvetistä selviytynyt Riikka auttaa nyt muita ja kertoo, millaista on olla koditon
Kolme vuotta sitten Riikka Tuomi, 37, oli päätöspisteessä. Kahdenkymmenen vuoden päivittäinen päihteidenkäyttö, ja koko sen ympärillä pyörivä elämä tulisi päättymään. Riikka päättäisi jo yhdeksänvuotiaana alkaneen alamäkensä junaraiteille Turussa. Taakse jäisivät 20 vuotta päihteidenkäyttöä, suonensisäisiä huumeita hän oli käyttänyt 16 vuotta.
- Ensimmäiset kokeiluni tapahtuivat niin, että varastin viinaa äidiltä. Vedin sitä ala-asteen vessassa, hän kertoo Voice.fi:n haastattelussa.
Lapsuudenkoti ei koskaan ollut Riikalle koti, vaan pelkkä asunto. Alkoholistiäidin miesystävät pahoinpitelivät perhettä. Koulussa kiusasivat niin oppilaat kuin opettajat. Epärehellisen elämäntavan hän oli oppinut jo pikkulapsena. Kaupasta lähtivät mukaan tavarat, äidin lompakosta rahat.
Riikka koki itsensä taakaksi muille.
- Päihteiden avulla pystyin pakenemaan pahaa oloa. Minulla oli iso- ja pikkusisko, jotka eivät kuitenkaan turvautuneet niihin. Olin meistä lapsista herkin.
Riikka opetteli käyttämään amfetamiinia yksin
Ensi kertaa Riikka joutui kodittomaksi 14-vuotiaana. Äiti sai häädön asunnosta, ja Riikka sijoitettiin lastenkotiin. Laitoksessa hän ei kuitenkaan pysynyt.
- En päässyt omanikäisteni seuraan, vaan vauvaosastolle, missä ne alkoivat viiden aikaan aamulla huutamaan. Siellä olin sitten 14-vuotiaana teininä. Niin ei, en minä siellä pysynyt.
Kadut ja kaverit tuntuivat paremmalta kuin laitos. Niissä piireissä kuitenkin juotiin ja käytettiin huumeita. Riikka majoittui poikaystävien luona, ja hänestä tuli ensimmäisen kerran piiloasunnoton. Se tarkoittaa tilastoissa näkymätöntä asunnottomuutta. Riikka oli kirjoilla lastenkodissa, vaikka todellisuudessa hän ei siellä öitänsä nukkunut.
Ensimmäisen poikaystävän kanssa hän käytti paljon kannabista. Ajan saatossa kama koveni.
- Kun tutustuin seuraavaan poikaystävääni, huomasin, että nehän vetää muutakin. Niinpä hankin itselleni huumeita ja opettelin yksin käyttämään amfetamiinia. Siinähän sitä sitten parikymmentä vuotta hurahti.
Riikka käytti suonensisäisiä huumeita 16 vuoden ajan, jonka aikana hän koki useita asunnottomuusjaksoja ympäri Suomea. Vuosien varrelle mahtui myös raitistumisyrityksiä, mutta paikkakunnan vaihtaminenkaan ei auttanut.
- Muutin Kallioon vuonna 2004. Kun asunto lähti alta, nukuin rappukäytävissä ja yleisissä saunoissa. En koskaan suostunut menemään mihinkään asumisyksiköihin. En kokenut niitä turvallisiksi. Minulla oli mielikuva, että siellä oli vaan ne kadun miehet, kunnon spurgut. Koin, että eihän sinne nainen voi mennä.
Vaikka asunnottomuus on vähentynyt Suomessa, naisten osuus asunnottomista on kasvanut. Vuoden 2019 lopussa asunnottomia naisia oli 1190, joka on 26 prosenttia kaikista asunnottomista.
Riikka nimeää naisten asunnottomuuden erityispiirteiksi häpeän ja hyväksikäytön.
- Ajatellaan, että eihän nainen voi olla koditon. Päihdepiireissä on hyvin paljon hyväksikäyttöä. Otetaan johonkin kämppään asumaan sillä ehdolla, että joutuu tekemään jotain, mitä ei halua.
Vertaistuen avulla kuiville
Palataan junaradalle ja vuoteen 2017. Kohtaloaan miettiessään Riikka tuli ajatelleeksi, että olihan se siistiä viettää syntymäpäiväjuhlia koulukavereiden kanssa. Hän pohti, pääsisikö siihen vielä jotenkin takaisin.
Sitten Riikan elämä päättyi. Elämä päihteiden kanssa.
- Soitin apua. Siskoni tuli hakemaan minut asemalta ja vei minut isäni luokse. Siellä minä olin, 34-vuotiaana isäni sohvalla oksentamassa.
- En tiedä ajattelinko silloin, että lopettaisin päihteet. Halusin lopettaa sen elämän, joka pyöri niiden ympärillä.
Seurasi vieroitusoireita ja pelkotiloja. Riikka haki apua a-klinikalta, jotta saisi nukuttua. Sieltä hän ei saanut rauhoittavia, vaan hänet ohjattiin sairaalaan. Sairaalasta neuvottiin takaisin a-klinikalle.
- Siinä vaiheessa sanoin, että pitäkää tunkkinne. Hommasin itse viimeiset diapamit ja sanoin siskolleni, että säännöstele ne minulle. Sitten menin vertaistuen piiriin.
Perheen, vertaistuen, työvoimatoimiston tädin ja kuntouttavan työtoiminnan kautta Riikka pääsi kuiville. Sitten hän hakeutui KEIJO-hankkeen kokemusasiantuntijan koulutukseen Laurea-ammattikorkeakoulussa.
- Minulla on hienomekaanikon ja kultasepän koulutus. En minä niitä töitä koskaan tule tekemään. Minulla on kuitenkin 20 vuoden kokemus siitä, mitä on olla käyttämässä, kodittomana ja väkivallan uhrina. Niin onhan se hienoa näin jälkeenpäin, että se ei ollut täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Tärkeää on kuunnella - ei tuomita
Nykyisin Riikka tekee asunnottomuustyötä Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä. Hän toimii kokemusasiantuntijana Kokema-tiimissä ja naisten asunnottomuuteen keskittyvässä NEA-hankkeessa.
Hän käy puhumassa kouluissa ja kertoo tarinaansa. Merkittävä osa työstä on nuorten, alle 29-vuotiaiden päihteiden käyttäjien ja naisten kohtaaminen.
- Tänäänkin sain tosi hyvän keskustelun aikaiseksi nuorten kanssa. He eivät tienneet ketään, joka olisi onnistunut lopettamaan huumeet. En minäkään tiennyt silloin, kun käytin. Ne kaikki joko kuoli tai joutui vankilaan.
Kun Riikka kohtaa nuoria, hän kuuntelee. Ei tuomitse.
- Sanon, että mitä kuuluu. Siitä lähdetään. Jos joku vetää päihteitä, niin siinähän vetää. Kerron heille, että silloin kun haluat lopettaa, niin se on mahdollista. Olisin itse kaivannut sitä aikanaan. Päihteet ovat vain oire siitä kaikesta kaaoksesta, mitä asunnottoman elämässä on. Ongelma on syvemmällä kuin pelkkä kama.
Asunnottomien asema heikkeni merkittävästi keväällä. Korona sulki kirjastoja, uimahalleja ja ravintoloita. Paikkoja, missä kodittomat olivat peseytyneet, saaneet vettä ja ruokaa. Lisäksi asumisyksiköissä on vähemmän yöpaikkoja tarjolla. Kiristyvät rajoitukset huolettavat.
- Mielenterveysongelmat alkavat näkymään. Ja talvi on tulossa.
Lue myös: 18-vuotias Susanna osti yksin 90 vuotta vanhan maatalon - ostopäätös jakoi lähipiirin mielipiteet
Lue myös: MTV: Linda-Maria Roine kävi läpi huumehelvetin: "Silloin mikä tahansa seura kelpasi"
Lue myös: MTV: Jami, 21, aloitti huumeidenkäytön jo 8-vuotiaana: "Purin pahaa oloa"