Kuva: Shutterstock

Riistakeskukselta tärkeä muistutus koiranomistajille

01.06.2024 14:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Pesimärauhan turvaamiseksi lemmikkieläimet tulee pitää kytkettynä.

Alkukesästä monilla eläimillä on lisääntymisaika. Riistakeskus muistuttaakin tiedotteessaa pitämään koirat kytkettyinä, jotta vältytään vaaratilanteilta. Sen mukaan erityisesti maassa pesivien lintujen ja nisäikkäiden poikaset ovat alttiina häirinnän aiheuttamille vaaroille.

– Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta kertoo tiedotteessa.

Koirien kiinnipitoaika alkoi maaliskuun alussa ja jatkuu elokuun 20. päivään saakka. On kuitenkin hyvä muistaa, että näiden aikojen ulkopuolellakin koirat on pidettävä kiinni, mikäli irtipitoon ei ole maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

Laki koskee kaikenrotuisia koiria. Kieltoon on kuitenkin poikkeuksena viranomaistehtävät, alle 5 kuukautta vanhat koirat sekä noutavat koirat metsästystilanteessa.

Koira saa oleskella vapaana pihamaalla, puutarhassa tai aidatulla alueella. 

– Myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnon ”lastenkammarissa”, Svensberg sanoo.

Riistakeskuksesta muistutetaan, että myös kissan irtipito ilman valvontaa omistajan ja haltijan pihapiirin ulkopuolella on kielletty. Mikäli kissa poistuu pihapiiristä ilman valvontaa, tulkitaan se heitteillejätetyksi.

Lue myös: Yle: Salmonella-aalto iski kissoihin - syynä mahdollisesti pikkulinnut

Lue myös: Koiralle voi tulla kylmästä vedestä kipeä vaiva - vielä ei ole välttämättä oikea aika uinneille

Lue myös: Tiedätkö, mitä tehdä jos kyy puree koiraa? Yksi muistisääntö on syytä pitää mielessä

Lähde: Riistakeskus

Kilpailut

Uusimmat