Kuva: Shutterstock

Mitkä ovat Suomen houkuttelevimmat asuntosijoituskaupungit? Katso listaus

26.06.2024 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykkössijalle nouse neljättä kertaa putkeen Tampere.

Tampere on neljättä vuotta peräkkäin Suomen houkuttelevin asuntosijoituskaupunki, kertoo Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking. Toiselle sijalle nousi Turku, niin ikään neljättä vuotta putkeen. Kolmannelle sijalle pääsi Rovaniemi. 

- Kaikki kuusi suurta kaupunkia ovat vähintään top kymmenessä, kun tarkastellaan arvonnousua, väestönkasvua ja vuokralla asuvien osuutta. Vuokratuoton osalta suuret kaupungit ovat taas häntäpäässä, joskin Vantaa ja Oulu erottuvat edukseen. Mutta Tampere, Turku ja Oulu erottuvat selvästi myönteisemmässä valossa vuokrakehityksen, markkinointiaikojen ja kehitysnäkymien osalta, tiivistää Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson. 

Suurimmat putoajat rankingissa ovat viime vuonna kolmannelle sijalle noussut Kajaani, sekä Helsinki jonka sijoitus laski viime vuoden kuudennesta sijasta sijaan 11. Suurimmat nousijat ovat puolestaan Kokkola, Hämeenlinna ja Seinäjoki. 

- Kajaanin laskua selittää pääosin markkinointiaikojen nousu – asunnot eivät siis mene enää yhtä hyvin vuokralle. Sama koskee Helsinkiä, mutta tämän lisäksi asuntojen hinnat ovat laskeneet merkittävästi. Suurimpia nousijoita taas yhdistää vuokraustoiminnan helpottuminen, eli näissä asunnot menevät paremmin vuokralle. Sama koskee uutta pronssimitalistia Rovaniemeä, joka on muutoinkin tasainen suorittaja. Kaupunki on kärkikahinoissa ainoastaan vuokrakehityksessä, mutta pärjää kohtalaisesti joka osa-alueella, Karlsson kertoo.  

Kaupunkirankingin häntäpäätä pitävät viime vuoden tavoin Kouvola ja Pori. 

Kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskelmiin kaupunkikohtaisesti asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiajoista Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten Tilastokeskuksen väestöennusteeseen, vuokralla asuvien osuuteen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana yhteensä 27 kaupunkia.

Lue myös: Suomen vetovoimaisin kaupunki on valittu - kasvatti suosiotaan viime vuodesta

Lähde: Suomen Vuokranantajat

Kilpailut

Uusimmat