Kuva: Shutterstock

Konkurssien määrä on edelleen kasvussa - yhdellä alalla riski on suurin

12.07.2024 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Määrät ovat kääntyneet kasvuun viimeisen kahden vuoden aikana.

Konkurssiin haettujen yritysten määrä jatkoi kasvamistaan edelleen kesäkuussakin, kertoo Tilastokeskus.

Kesäkuun aikana pantiin vireille 252 konkurssia, joka on 13 enemmän kuin viime vuoden kesäkuun aikana. 

Konkurssihakemuksissa korostuu erityisesti palveluala sekä kaupan ala. Kesäkuun konkurssihakemuksista noin puolet koski palvelualoja ja viidennes kaupan alaa. Palvelualoilla haettiin konkurssiin yhteensä 121 yritystä ja kaupan alalla 47 yritystä. Määrät ovat vain nousseet viimeisen kahden vuoden sisällä.

- Konkurssihakemusten määrä on kasvanut jo yli kahden vuoden ajan. Kun tarkastellaan konkurssien liukuvaa vuosisummaa eli 12 kuukauden aikana konkurssiin haettujen yritysten lukumäärää, se oli pienimmillään 1 970 yritystä tammikuussa 2021. Nyt 12 kuukauden aikana konkurssiin on haettu 3 461 yritystä, eli kasvua vuodesta 2021 on 76 %, kommentoi Tilastokeskuksen tiedotteessa yliaktuaari Tommi Veistämö.

Konkurssihakemukset painottuvat alueellisesti

Kaupungeista eniten konkurssihakemuksia tehtiin kesäkuussa Helsingissä sijaitseville yrityksille. Helsingissä haettiin kesäkuussa konkurssiin 54 yritystä. Seuraavaksi eniten konkurssiin haettuja yrityksiä oli Vantaalla, yhteensä 17 yritystä.

Vuosien varrella konkurssien määrä on kuitenkin kasvanut toisaalla.

- Kahdenkymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna konkurssihakemusten määrä on kasvanut Pohjois-Karjalassa 82 % ja Keski-Suomessa 50 %. Sen sijaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja -Karjalassa ja Päijät-Hämeessä määrä on laskenut, Veistämö jatkaa.

Lue myös: Suomalaisten taloudellisessa luottamuksessa tapahtui historiallinen muutos

Lue myös: Tiesitkö? Veronpalautus voi vaikuttaa saataviin tukiin

Lue myös: Opiskelijat voivat jatkossa nostaa aiempaa enemmän opintolainaa

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat