Kuva: Shutterstock

Jo toinen suurkaupunki kieltää vuokrattavat sähköpotkulaudat kokonaan

06.09.2024 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Laudat poistuvat kaupungista syksyn aikana.

Espanjassa Madridin miljoonakaupungissa vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat kielletään kaduilta kokonaan, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Kaikkien kolmen kaupungissa aiemmin operoineen sähköpotkulautojen vuokraussovelluksen, Limen, Dottin ja Tier Mobilityn toimiluvut lakkaavat lokakuuhun, sillä kaupungin pormestarin, Jose Luis Martinez-Almeidan mukaan yhtiöt eivät onnistuneet rajoittamaan asiakkaidensa kaahailua ja sekavaa parkkeeraamista millään tehokkaalla keinolla. Pormestari jatkaa, että aikeita solmia minkään yhtiön kanssa sopimusta uudelleen jatkossa ei ainakaan näillä näkymin ole.

Madrid ei ole suinkaan ensimmäinen suurkaupunki, joka vastaavan säännön määrittelee. Aiemmin vuokrattavat sähköpotkulaudat kiellettiin kokonaan jo Pariisissa. 

Suomessakin sähköpotkulaudoista on keskusteltu tiukkaan sävyyn, sillä tänäkin vuonna laitteilla ajaminen on johtanut vakaviin onnettomuuksin ja jopa kuolemantapauksiin. Toistaiseksi vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat ovat kuitenkin pysyneet katukuvassa.

Lue myös: Sähköpotkulautailijoille rapisee sakkoja teemavalvonnassa: "Nyt "siivotaan" paikat kunnolla"

Lue myös: Tulevaisuudessa sähköpotkulautaa ei välttämättä viskata mihin tahansa - pysäköintirajoitukset käsittelyssä

Lähde: Reuters

Kilpailut

Uusimmat