Kuva: AOP

Museovirasto kartoitti Eduskuntatalon vahingot: "Väri ei lähde täysin vesipesulla"

26.09.2024 14:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Eduskuntatalon pylväät sotkettiin punaisella maalilla eilen.

Uutisoimme eilen siitä, kuinka Eduskuntatalon pylväitä sotkettiin maalilla. Teon taakse ilmoittautuivat ruotsalainen Återställ Våtmarker -aktivistiryhmä ja Elokapina. 

Pylväiden puhdistus aloitettiin eilen, ja tänään Museovirasto on kartoittanut tilannetta. Eduskunnan jakaman tiedotteen mukaan pylväisiin on jäänyt jonkin verran väriainetta. Tiedotteen mukaan väri on imeytynyt etenkin graniittisten pylväiden saumaosiin. Haasteena saattaa olla niiden puhdistaminen niin, että yhtenäinen väri-ilme säilyy.

"Museoviraston mukaan väri ei lähde täysin vesipesulla, sillä väriainehiukkaset ovat jääneet seinien ja pilareiden huokoisiin kohtiin sekä elastisiin saumoihin. Väriä on myös metalliovissa, jotka tulee puhdistaa niin, ettei vahingoiteta ovien patinaa," tiedotteessa kerrotaan. 

"Alustavan suunnitelman mukaan puhdistuksessa kokeillaan ensin muutamaa erilaista menetelmää, joiden avulla pyritään löytämään eri materiaaleille sopivimmat puhdistustavat. Osa graniittipylväiden saumauksista saatetaan joutua uusimaan kokonaan."

Arvio jatkotoimenpiteistä annettaneen ensi viikolla, jonka jälkeen puhdistusajankohta tarkentuu.  

Lue myös: Keskustelua herättänyt niin kutsuttu käännytyslaki hyväksyttiin eduskunnassa

Lue myös: Tämä aikuisille suunnattu etuus jää pian historiaan - eduskunta hyväksyi muutokset

Lähde: Eduskunta

Kilpailut

Uusimmat