Kuva: Shutterstock

Uudenlainen pornokiristys saapui Suomeen

30.09.2024 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan kiristysviesteissä on uusia piirteitä.

Viime vuosien aikana erilaiset kiristysviestit ovat yleistyneet hurjasti. Yksi kiristyksen muoto on pornokiristysviestit, joissa ihmisiä on lähestytty viesteillä, joissa on vaadittu "lunnaita". Lunnaita on vaadittu kertomalla, että uhrista on olemassa materiaalia esimerkiksi masturboinnista, jotka vuodetaan, mikäli rahoja ei makseta.

Nyt kyseinen kiristystapa on saanut uusia kierroksia. Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan Suomessa ja ulkomailla on nähty tapauksia, joissa kiristystä on tehostettu lisäämällä viestiin kuvia kohteena olevan uhrin kotikadulta. Kuvat on tiedotteen mukaan haettu esimerkiksi Google Maps -sovelluksen kautta. 

Uhreja on hankittu muun muassa vanhoissa tietovuodoista, tiedoilla kauppaa tekeviltä yrityksiltä sekä sosiaalisesta mediasta keräämällä. Joidenkin kohdalla tiedot on saatu numeropalvelun kautta. 

Tällä pienellä lisävaivalla rikolliset tehostavat kiristysviestejään. Vaikka oman kotiosoitteen ja kotitalon valokuvan näkeminen kiristysviestissä ymmärrettävästi säikäyttää, ovat ne vain katala keino pelotella uhri maksamaan vaaditut lunnaat.

Todennäköisesti edelleen suurin osa kiristysviesteistä tulee olemaan pienemmän vaivan massaviestejä.

Lue myös: Saitko tällaisen viestin? Kyseessä on huijaus

Lue myös: Saitko haasteen oikeuteen sähköpostitse? Merkit, joista tunnistat sen huijaukseksi

Lähde: Kyberturvallisuuskeskus

Kilpailut

Uusimmat