Kuva: Shutterstock

Maksuhäiriöisten määrä kasvussa - katso missä ikäluokassa kasvu on ollut suurinta

08.10.2024 10:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on kasvanut viime vuoden lopusta 15 000 henkilöllä.

Suomen Asiakastieto Oy:n tiedotteen mukaan maksuhäiriöisiä kuluttajia on jo 15 000 enemmän kuin vuoden 2023 lopussa. Syyskuun lopussa heitä oli kaikkiaan 365 500. Väkilukuun suhteutettuna eniten maksuhäiriöisiä täysi-ikäisiä on Päijät-Hämeessä, vähiten Ahvenanmaalla.  

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on nyt käytännössä samalla tasolla kuin se oli vuoden 2022 joulukuussa, jolloin luottotietolain muutokset astuivat voimaan. 

- Lukujen valossa näyttää siltä, että lakimuutos ei ole onnistunut vähentämään ylivelkaantuneiden henkilöiden määrää. Viime vuoden pienempi maksuhäiriöisten kuluttajien määrä näyttää jääneen väliaikaiseksi ilmiöksi, sillä tällä hetkellä eroa vuoden 2022 lopun lukuihin on enää noin tuhat henkilöä, kertoo Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemo.

(kuva: Suomen Asiakastieto)

Viime vuoteen verrattuna ensimmäisten maksuhäiriöiden määrät ovat kasvaneet kaikissa ikäluokissa. Määrällisesti eniten kasvua on ollut alle 20-vuotiaiden ikäluokassa, 41 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 

Myös 50–54-vuotiaiden ikäluokassa ensimmäisiä maksuhäiriöitä rekisteröitiin huomattavasti korkeampi määrä vuoteen 2023 verrattuna.

- Valitettavasti luottotietolain muutos on johtanut siihen, että jos maksuhäiriön perusteena olevan velan saa maksettua pois, poistuu myös maksuhäiriö 30 päivän päästä ja ylivelkaantuminen voi jatkua. Tästä voi syntyä kierre, jossa kuluttaja tasapainoilee kasvavien talousongelmien reunalla pitkiäkin aikoja, Karemo huomauttaa.   

Tänä vuonna annetuista velkomustuomioista ylivoimaisesti suurin osa, 63 prosenttia, liittyy tili- ja kertaluottoihin tai kulutusluottoihin.

- Velkomustuomioiden perusteella monen kuluttajan ylivelkaantumisen ja maksuhäiriöiden taustalla on luotto, jota ei asiakkaan taloudellisen kokonaistilanteen perusteella olisi kannattanut myöntää, Karemo sanoo.

Lue myös: Yksi vero jää monilta maksamatta - katso, miten vältyt kohonneelta viivästyskorolta

Lähde: Suomen Asiakastieto

Kilpailut

Uusimmat