Kuva: Hard to Break / Polygraf

Suomalaiselokuvat kilpailevat jälleen ulkomailla

18.10.2024 16:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Kumpikin teos käsittelee hyvin ajankohtaisia teemoja.

Kaksi suomalaiselokuvaa on valittu kilpailemaan Amsterdamin kansainvälisille dokumenttielokuvafestivaaleille, kertoo Suomen elokuvasäätiö tiedotteessaan. 

Hard to Break on suomalainen dokumenttielokuva, jonka ovat ohjanneet Anna-Maija Heinonen ja Krista Moisio. Elokuva kertoo helsinkiläisnuorista, jotka kamppailevat riippuvuuden, yksinäisyyden ja osattomuuden kanssa. Suuressa osassa elokuvaa nähdään sosiaalinen media.

Havumetsän lapset taas kertoo metsistä ja niiden suojelusta. Virpi Suutarin ohjaaman elokuvan keskiössä ovat nuoret henkilöt, jotka haluavat pelastaa Suomen metsät. Tarinassa pohditaan niin metsien roolia taloudellisen hyvinvoinnin perustana kuin myös metsäluonnon hätätilaa.

(kuva: Havumetsän lapset / Teemu Liakka, Euphoria Film)

Kumpikaan elokuvista ei ole untuvikkoja festivaalikentällä, selviää Suomen elokuvasäätiön tiedotteesta. Hard to Break sai ensi-iltansa maaliskuussa Kööpenhaminassa järjestetyillä CPH:DOX -festivaaleilla. Tuolloin se valittiin myös osaksi Nordisk Panoraman kilpasarjaa. Kotimaassa elokuva vei voiton yli puolituntisten elokuvien sarjassa Tampereen elokuvajuhlilla.

Havumetsän lapset aloitti niin ikään taipaleensa kööpenhaminalaisilta festivaaleilta. Sen lisäksi sitä on esitetty Sveitsin Visions du Réelissä sekä Toronton Hot Docsissa. Lokakuussa teos osallistuu Chicagon elokuvajuhliin dokumenttielokuvien kilpasarjaan. 

Nähtäväksi jää kuinka teokset pärjäävät Hollannissa. Amsterdamin kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali IDFA järjestetään 14.-24. marraskuuta.

Lue myös: Yllätyspäätös: Ylen suosikkiohjelma loppuu

Lue myös: Uusi Jokeri-elokuva tekee mahdollisesti suuren taloudellisen tappion - lipputuloista ristiriitaista tietoa

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Kilpailut

Uusimmat