Kuva: Shutterstock

Päiväkodissa epäillään laajaa ruokamyrkytysepidemiaa

24.10.2024 09:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Punajuurta ei tulisi tarjoilla raakana Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan.

Helsinkiläisessä päiväkoti Tilhessä epäillään ruokamyrkytysepidemiaa, jonka todennäköisenä aiheuttajana epäillään olevan päiväkodissa tarjoiltu punajuuri.

Helsingin kaupunki kertoo, että sairastuneita on tiedossa noin 20. Ruokamyrkytysten epäillään tapahtuneen 18. päivän ruokailun yhteydessä, jolloin tarjolla on ollut muun muassa raakaa punajuuriraastetta.

Ympäristöpalvelut on kerännyt päiväkodista elintarvikenäytteitä ja tarkastanut päiväkodin keittiön, josta ei tarkastuksessa kuitenkaan löytynyt mitään huomautettavaa.

Raaka punajuuri on aikaisemminkin aiheuttanut laajojakin ruokamyrkytysepidemioita, kuten viimeksi vuonna 2016. Ruokavirasto onkin suositellut, että punajuurta tarjoiltaisiin vain kypsennettynä.

Laboratoriotulokset valmistuvat ensi viikolla, jolloin asiasta tiedotetaan lisää.

Lue myös: Ruokamyrkytysilmoitusten määrä kasvoi Helsingissä - jopa ostereista löytyi norovirusta

Lue myös: Yli 800 ihmistä sai ruokamyrkytysoireita Mikkelissä elokuussa – todennäköinen syy selvisi

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat