Kuva: Shutterstock

Jo toinen kaapelivaurio, tällä kertaa Suomen ja Ruotsin välillä

03.12.2024 09:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kaapelin on täytynyt katketa Suomen puolella.

Suomen ja Ruotsin välillä on katkennut maanantain ja tiistain välisenä yönä internetkaapeli, uutisoivat muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT sekä iltapäivälehti Aftonbladet.

Kaapeli oli SVT:n mukaan katkennut kuivalla maalla Suomen puolella. Kaapelikatkos havaittiin yöllä. Traficom tiedotti myöhemmin tiistaina iltapäivällä, että syynä kaapeleiden katkeamiseen lienee tavallinen vahinkotilanne rakennustöiden seurauksena. Kaapelit saatiin myöhemmin tiistaina myös korjattua. 

Ensitietoina SVT kertoi, että Suomen poliisi tutkii asiaa rikoksena. Myöhemmin tiistaina poliisi tiedotti, että ei tässä vaiheessa ole käynnistänyt rikostutkintaa, vaan selvittää asiaa yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Edellisistä kaapelivaurioista ei ole kauaakaan aikaa. Marraskuussa kaksi merikaapelia katkesi selittämättömästä syystä Itämerellä, toinen Suomen ja Saksan välillä ja toinen Ruotsin ja Liettuan välillä.

Traficom on tiedottanut uusia tietoja aiheesta tiistaina iltapäivällä. Päivitetyt tiedot pääset lukemaan tästä artikkelista.

Lue myös: Liittyykö Liettuassa pudonneeseen koneeseen sabotaasiepäilyjä? Onnettomuuden syytä selvitetään

Lue myös: Tällä summalla Suomi on tähän mennessä tukenut Ukrainaa

Lähteet: SVT, Aftonbladet, Poliisi

Juttuun päivitetty 3.12. kello 12.30 poliisin kommentit asiasta. 

Päivitetty 3.12. kello 14.45 Traficomin kommentit. 

Kilpailut

Uusimmat