Vähäarvoiset verkkokauppatilaukset Kiinasta kasvaneet räjähdysmäisesti - nousua 1228 prosenttia, kertoo Tulli
EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista tilattujen, enintään 150 euron arvoisten, tavaroiden määrä kasvoi tammi-lokakuussa räjähdysmäisesti verrattuna edellisvuoteen, kertoo Tulli tiedotteessaan. Eniten tavaroita tilattiin Kiinasta.
Tammi-lokakuussa Kiinan osuus halvoista verkkokauppatilauksista oli 97,7 prosenttia. Tavaraeriä tilattiin 22,7 miljoonaa. Vuonna 2022 määrä oli 1,7 miljoonaa. Kasvua oli siis kaikkiaan 1 228 prosenttia.
Kiinasta tuodun tavaraerän keskimääräinen arvo oli 6,05 euroa.
Kiinan jälkeen toiseksi eniten tavaraa tilattiin Isosta-Britanniasta ja kolmanneksi eniten Yhdysvalloista. Muista maista tilattujen tuotteiden arvo oli keskimäärin 29,91 euroa eli Kiinasta tilatut tavaraerät olivat keskimäärin 79,8 prosenttia halvempia kuin muista maista tilatut.
Eniten tilattiin tekstiiliaineita ja tekstiilitavaroita. Toiseksi eniten tilattiin muovi- ja kumitavaraa ja kolmanneksi eniten jalkineita ja päähineitä.
Tilatuin yksittäinen tavara oli päähineet. Toiseksi tilatuin yksittäinen tuontitavara oli epäaidot korut, kolmanneksi tilatuin yksittäinen tuontitavara oli muoviset pöytä- ja keittiöesineet.
Lue myös: Makeisista löytyi kiellettyä väriä, kertoo Tulli
Lue myös: Tulli onnistui sulkemaan salatussa Tor-verkossa pitkään toimineen huumekauppasivuston
Lähde: Tulli