Kuva: Shutterstock

Ethän kasaa pihalumia väärään paikkaan Helsingissä?

10.01.2025 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Helsingin kaupunki haluaa muistuttaa, etteivät helsinkiläiset kiinteistöt saa kasata pihalumiaan kaupungin alueelle korkeiksi kasoiksi.

Helsingin kaupunki muistuttaa, että pihojen ja kattojen lumien poisto ja poiskuljetus on kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla, eivätkä helsinkiläiset kiinteistöt saa kasata pihalumiaan kaupungin alueelle korkeiksi kasoiksi. Korkeat lumikasat haittaavat liikkumista ja liikenneen havainnointia.

Pihalumia ei siis saa kasata kaduille tai puistoihin, vaan ne tulee kasata kiinteistön alueelle tai kuljettaa pois. Kaupunki muistuttaa, että myös tonttien sisäänajokohtien avaus aurauksen jälkeen kuuluu kunnossapitolain mukaisesti kiinteistölle. Lumi tulee varastoida kiinteistön omalla tontilla. 

 – Näkemäesteet aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä, lisäävät kaupungin työtaakkaa sekä viivästyttävät aurausta, sanoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Toni Rantanen tiedotteessa.

Helsingin kantakaupungin alueella kiinteistön vastuulla ovat myös jalkakäytävien auraus, hiekoitus ja lumen poisvienti kiinteistön kohdalta. Kantakaupungin kiinteistöjen tulee lisäksi poistaa ajoradalta jalkakäytävän viereen auratut lumivallit ja kuljettaa ne kaupungin lumenvastaanottopaikoille.

Lue myös: Lumiaura saapuu asuntokaduille nyt huomattavasti nopeammin kaikkialla Helsingissä

Lue myös: Vuonna 2024 hukkui ennakkotietojen mukaan 88 ihmistä - yhteen asiaan kiinnitettävä nyt erityistä huomiota

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat