Kuva: Shutterstock

Tammikuussa hukkui neljä ihmistä - "Tänä talvena jäällä liikkuminen vaatii erityistä varovaisuutta"

12.02.2025 13:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan Suomessa keskimäärin 18 ihmistä hukkuu jäihin vajoamisen seurauksena vuosittain

Tammikuussa hukkui Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan neljä ihmistä. Ennakkotiedot hukkuneiden määrästä kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä. 

Kaksi tapauksista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena ja yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Kaksi kuolemista tapahtui Etelä-Suomessa, yksi Länsi- ja Sisä-Suomessa ja yksi Lounais-Suomessa. Hukkuneiden joukossa oli kaksi miestä ja yksi nainen. Neljännen hukkuneen sukupuoli ei ole tiedossa.

Liiton ennakkotietojen mukaan viime vuoden tammikuussa hukkui kolme ihmistä, joten tämän vuoden lukema on hieman suurempi edellisvuoteen verrattuna.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto kertoo, että Suomessa keskimäärin 18 ihmistä hukkuu jäihin vajoamisen seurauksena vuosittain. Heistä 87 prosenttia on miehiä. Kolmasosaan tapauksista liittyy moottoriajoneuvolla ajaminen jäällä.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa, että jäällä liikkuessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

"Ensi viikolla alkavat hiihtolomat houkuttelevat nauttimaan talvisesta jääulkoilusta, kuten hiihtämisestä, luistelusta ja pilkkimisestä. Tänä talvena jäällä liikkuminen vaatii erityistä varovaisuutta, sillä vaihtelevat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet merkittäviä eroavaisuuksia jäätilanteessa eri alueilla", liiton tiedotteessa huomautetaan.

Lue myös: Vuonna 2024 hukkui ennakkotietojen mukaan 88 ihmistä - yhteen asiaan kiinnitettävä nyt erityistä huomiota

Lue myös: Neljä poroa anastettiin ja tapettiin - poliisi pyytää havaintoja

Lue myös: Hämeenlinnassa sytytetty useita tulipaloja - tekijöiksi epäillään nuoria

Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

Kilpailut

Uusimmat