Kuva: AOP

Hangon rannoilta kerättiin 25 tonnia rasvaa - poikkeuksellinen siivousurakka saatiin päätökseen

09.04.2025 10:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Valkoiset mysteerirakeet ilmestyivät Hankoon alkuvuodesta.

Vuoden alussa Hangossa hämmennystä aiheuttaneiden valkoisten rakeiden tarina on tältä erää tullut päätökseen. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että rasvarakeet on saatu kerättyä. Tämä sisältää kaikki tähän mennessä havaitut esiintymät niin mantereen puolella kuin myös saarissa. Myös Raaseporissa tehdyt havainnot on kartoitettu ja hoidettu pelastuslaitoksen toimesta.

Tammikuun loppupuolella Hangon rannoille huuhtoutuneet rakeet paljastuivat myöhemmin kiinteäksi rasvaseokseksi. Seos oli peräisin Nesteelle merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä. Aluksessa oli tiettävästi kuljetettu käytettyä paistinrasvaa, eläinrasvaa ja kasviöljyä. Rakeet olivat siis mitä luultavimmin näiden sekoitusta.

Rasvaa kerättiin helmi-maaliskuun aikana hurjat 25 000 kiloa. 

Keräämiseen osallistui suuri joukko eri toimijoita. Pelastuslaitoksen lisäksi työhön ryhtyivät Hangon kaupunki ja Neste käyttäen Lassila & Tikanojan kalustoa sekä järjestämällä paikalle henkilöstöä puhdistustöitä varten, tiedotteessa kerrotaan.

- Ihmisten vahva tahto toimia yhdessä rantojemme puhdistamiseksi on ilahduttanut meitä suuresti, Hangon kaupunginjohtaja Petra Ståhl toteaa tiedotteessa.

Lisäksi paikalla oli suuri WWF:n vapaaehtoistoimijoiden joukko. Myös Metsähallituksen Luontopalvelut kantoivat kortensa kekoon, sillä he kartoittivat omia suojelualueitaan ja samalla keräsivät yksittäisiä löydöksiä pois.

- WWF:n vapaaehtoisjoukkojen kautta tulleiden osallistujien työpanos oli yhteensä lähes 300 henkilötyöpäivää, WWF:n meriasiantuntija Vanessa Ryan paljastaa.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen näkökulmasta kokemus oli ensiarvoisen tärkeä. Se oli hyvää harjoitusta tulevaisuuden varalle, laajamittaisempaa ympäristövahinkoa ajatellen.

- Olemme päässeet kokeilemaan, miten moniviranomaisyhteistyö sujuu kaupunkien ja vapaaehtoisten toimijoiden kesken, palopäällikkö Clas Tallberg sanoo tiedotteessa.

Pelastuslaitos muistuttaa, että vaikka rannat ovat nyt puhdistettu, voi yksittäisiä rasvarakeita edelleen löytyä. Mikäli niihin törmää luonnossa, voi ne turvallisesti kerätä ja hävittää sekajätteen mukana. Selkeästi isommista löydöksistä pyydetään ilmoittamaan kaupunkien ympäristöviranomaisille.

Lue myös: Neste otti vastuun Hangon mysteerirakeista: 'Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta'

Lue myös: Yle: Mysteerirakeet paljastuivat kiinteäksi kasviöljyksi

Lue myös: Kotkan uimarannalle ilmaantui jälleen kuutti: "Kuutin läheisyydestä on ehdottomasti pysyttävä poissa"

Lähde: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Kilpailut

Uusimmat