Kuva: Shutterstock

Suomen lentomatkailu kasvaa etenkin Lapin kentillä

23.08.2024 08:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Lapin lentokentillä matkustajamäärät ovat suuremmat kuin ennen koronapandemiaa.

Kuluvan vuoden aikana lentoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet jatkuvasti. Tilastokeskuksen mukaan Suomen lentokenttien kautta kulki tammi-heinäkuun välisenä aikana yli 11 miljoonaa matkustajaa, joka on noin viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.

Erityisesti ulkomaanlennot ovat edistäneet kasvua. Tilastokeskuksen mukaan kansainvälisten lentojen matkustajamäärä on tänä vuonna ollut kuukausittain viime vuotisia lukuja suurempi.

- Ulkomaanlennoissa matkustajamäärä kasvoi kesä-heinäkuussa kymmenen prosenttia, kun taas kotimaanlennoissa nähtiin pientä laskua, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen.

Suurinta matkustajamäärien kasvu on ollut kesäkuukausina. Jo pelkästään kesä-heinäkuussa matkustajia oli kahdeksan prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna. 

Valtaosa Suomen lentoliikenteestä kulkee Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Heinäkuussa Helsinki-Vantaan osuus lentoliikenteen matkustajamääristä oli 91 prosenttia. Tästä huolimatta kuluvan vuoden aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet erityisesti Lapin lentoasemilla.

- Esimerkiksi Rovaniemellä matkustajamäärä on lisääntynyt tänä vuonna 24 prosenttia, Ivalossa 14 prosenttia ja Kittilässäkin yhdeksän prosenttia. Rovaniemen lentoaseman kautta lensi tammi-maaliskuun sesonkiaikana yli 75 000 matkustajaa enemmän kuin vuotta aiemmin, Lempinen kertoo.

Lentomatkailijoiden kasvusta huolimatta matkustajamäärät ovat yhä edelleen pienemmät kuin ennen koronapandemiaa. Vuoden 2019 tammi-heinäkuun välisenä aikana lentomatkustajia oli reilut 15 miljoonaa - noin 27 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. 

Lue myös: Moni ei hoksaa, että tullin rajoitukset koskevat myös Ahvenanmaata - muista nämä matkalle lähtiessä

Lue myös: VR:n junat saavat uuden ilmeen - katso miltä junat näyttävät tulevaisuudessa

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat