Kuva: Janita Mutanen

Ketjut, sarvet ja joukko nunnia? Katso Tuska-pukeutumisen parhaat ja persoonallisimmat palat

04.07.2024 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Tuskassa nähtiin jälleen toinen toistaan näyttävämpiä asukokonaisuuksia.

Tuska keräsi jälleen valtavan joukon raskaan musiikin ystäviä Helsingin Suvilahteen. Myös tapahtuman pukeutumiskulttuuri heijastelee joka vuosi festivaalin synkkää tematiikkaa, ja tänäkin vuonna Suvilahdessa nähtiin toinen toistaan näyttävämpiä ja persoonallisempia asuvalintoja.

Tuska-pukeutumisessa musta väri korostuu vuodesta toiseen, ja tänäkin vuonna hellesäästä huolimatta festarikävijät suosivat tummanpuhuvia ja tyylikkään kokomustia asukokonaisuuksia.

(kuva: Janita Mutanen)

Mustan värin lisäksi moni oli hakenut asuunsa lisäjujua esimerkiksi verkkosukkahousuista ja erilaisista ketjuista asuissa. 

(kuva: Janita Mutanen)

Vaikka asu itsessään olisi kokomusta, pelattiin Tuskassa myös paljon asusteilla ja yleisellä stailauksella. Pääkallon muotoinen laukku tai hauskanvärinen silmämeikki olivat omiaan tuomaan asuun persoonallisuutta. 

(kuva: Janita Mutanen)

Vaatetuksen lisäksi Tuskassa moni oli ottanut myös maskeerauksen isosti osaksi asuaan. Erilaisia näyttäviä meikkejä ja kasvomaalauksia nähtiin monilla festivaalikävijöillä kruunaamassa muuten simppelin asun.

(kuva: Janita Mutanen)

Takuuvarmasti katseita käänsivät myös koko kaveriporukan teema-asut, jotka olivat kaikilla yhteneväiset. Lisäksi osa kävijöistä oli viimeistellyt festariasunsa esimerkiksi päähän laitettavilla sarvilla. 

(kuva: Janita Mutanen)

(kuva: Janita Mutanen)

Lue myös: Sidewaysin pukeutuminen poikkesi silmiinpistävästi totutuista festarityyleistä

Lue myös: Tuska ylsi huimiin kävijämääriin - lauantaina jopa kaikkien aikojen ennätys

Voice.fi on osa Bauer Mediaa. Bauer Media tekee yhteistyötä Tuskan kanssa.

Kilpailut

Uusimmat