Biisivinkki: Jenni Vartiaisen paras uutuuskappale
Voicen biisivinkissä esitellään tällä viikolla syksyn kuumia uutuuskappaleita.
Jenni Vartiainen: Minä sinua vaan
Jenni Vartiaisen Seili oli pirullisen ovela levy. Levy oli ahdettu täyteen hittipotentiaalia, ja levy-yhtiö sekä Jenni itse selvästi tiesivät asian. Vaati nimittäin pokkaa jättää kaksi levyn parasta kappaletta Missä muruseni on ja Duran Duran vasta singleiksi numero kolme ja neljä. Jennin kolmas levy Terra ilmestyi kuukausi sitten ja näköjään taas käytetään samaa kikkaa. Ykkössingle Junat ja naiset sekä toisena julkaistu Selvästi päihtynyt eivät nimittäin ole levyn parhaita kappaleita. Olen vakuuttunut, että Seilin tavoin nyt on otettu tyhjät pois ja seuraavaksi tykitetään pihalle ne Terran parhaat kappaleet.
Ensimmäisen kuukauden kuuntelun perusteella Terran kirkkain helmi on Minä sinua vaan. Mariskan sanoitus kappaleessa on hauska, sillä se leikittelee ajatuksella, kuluuko "rakastan" -sana käytössä. Tuota ajatusta vasten kappaleen rakkaudentunnustuksista on jätetty juuri tuo r-sana pois. Lopputulos hieman yllättäen toimii. Sanoitusta tärkeämpää on kuitenkin se, että kappale vain kuulostaa hemmetin hyvältä. Jennin ääni kuulostaa mikäli mahdollista vielä entistäkin paremmalta ja melodinen kertosäe on todella tarttuva. Jenni-faneille vinkiksi levyn toinen helmi, Tyttövuodet.
The Sounds: Young and Wild
Jättisuosiota Suomessa nauttiva The Sounds julkaisi juuri uuden Weekend-albumin. Omasta hyllystäni löytyvät lähes kaikki ruotsalaisbändin kiekot, ja uutuuslevy ei ikävä kyllä syrjäytä Crossing The Rubiconia bändin parhaan levyn paikalta. Se ei tarkoita, ettei Weekendillä olisi hyviä kappaleita. Sinkkukappale Shake, Shake, Shake on todistanut tehonsa jo radiosoitossa, mutta Weekendin todellinen helmi on päätöskappale Young and Wild. Syksyn muututtua pimeäksi ja sateiseksi, on tuo kappale se, jonka kuuntelen aamulla töihin ajaessa tai iltapimeällä kotiin palatessa. Kappaleen positiivinen fiilis vain tarttuu niin hyvin, että sitä voisi suositella lääkkeeksi syysmasennukseen.
Jesse Kaikuranta: Neljältä aamulla
Sain tänään Jesse Kaikurannan uuden levyn Vaikka minä muutun ja olen juuri kuullut sen läpi ensimmäisen kerran. Ensimmäisenä ajatuksena mieleen jäi, ettei Jessellä on hätää, vaan kakkoslevy on taattua Jesseä ja kolahtanee faneihin siinä missä esikoislättykin. Radiohitti Vielä täällä oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttu, joten ohitan sen suosiolla ja vinkkaan levyn päätöskappaletta Neljältä aamulla, jonka herkkyys ja voima tiivistävät hyvin koko albumin. Olenko muuten yksin sen kanssa, että monet Jessen kappaleista voisivat sävellyksinä ja sanoituksina sopia myös Antti Tuiskun levyille? Tuo mielikuva tuli mieleen kuunnellessa kappaleita Pettäjä ja Aina yhtä yksin.
Avenged Sevenfold: This Means War
Lopetetaan biisivinkki raskaampaan osastoon. Avenged Sevenfold esiintyy huomenna Hartwall Areenalla. Bändissä on hämmentävänä piirteenä se, että yhtye osaa paikoitellen kuulostaa Black-albumin aikaiselta Metallicalta enemmän kuin nykyinen Metallica. En osaa päättää, onko tuo hyvä vai häiritsevä piirre, mutta nykyään aina uutta Avenged Sevenfoldia kuullessa sitä vertaa automaattisesti Metallicaan. Uudelta albumilta vertailukohtaa löytyy taas niin hyvin, että bändin täytyy luoda sitä tarkoituksella. This Means War -kappale kuulostaa nimittäin niin paljon Metallican Sad But Truelta, että eihän tällainen vanha Metallica-fani voi olla pitämässä. Täytyy vaan yrittää suhtautua uutukaiseen kuin coveriin tai tribuuttiin.