Kuva: Shutterstock

Suomalaisteknologiaa lähetettiin avaruuteen – tästäkö apu tulevaisuuden uhkiin?

08.10.2024 18:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Matka määränpäähän kestää jopa kaksi vuotta.

Puolustusvalmius on monelle tänä päivänä tuttu sana, mutta oletko kuullut planetaarisesta puolustuksesta?

Hera-avaruusmissio lähti matkaan Yhdysvaltojen Floridasta lokakuun 7. päivä. Mukaan lastattiin myös suomalaisten tutkijoiden kehittelemä hyperspektrikamera, jolla pystytään tutustumaan tulevaisuuden vihollisiin entistä paremmin. Nämä viholliset eivät tosin ole avaruusolioita vaan asteroideja.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n avaruusmissiossa testataan erilaisia teknologioita, joita voitaisiin hyödyntää mahdollisesti vaarallisten asteroidien torjumiseksi. Asteroidit ovat vaarallisia, jos ne esimerkiksi uhkaavat iskeytyä Maahan. Tutkimuksen tarkoituksena onkin löytää esimerkiksi keinoja, miten niiden kiertorataa voitaisiin mahdollisesti muuttaa, selviää teknologian tutkimuskeskus VTT:n tiedotteesta.

- Aivan kuin sodassakin, myös planetaarisessa puolustuksessa on äärimmäisen tärkeää tuntea vihollisensa, kertoo hyperspektrikamerahankkeen johtava tieteellinen tutkija Tomas Kohout tiedotteessa.

VTT:n kehittämä ASPECT-hyperspektrikamera. (kuva: Tyvak International)

Suomalaisten kehittämällä kameralla tutkitaan ja analysoidaan asteroidien koostumusta. Kohteena matkalla on Didymos-kaksoisasteroidi, joka koostuu vuoren kokoisesta pääasteroidista sekä noin Gizan pyramidin kokoisesta toveristaan. Matkaa asteroideille on hurjat 195 miljoonaa kilometriä. Hera-luotaimen odotetaan pääsevän määränpäähänsä noin kahden vuoden kuluttua.

- Hera-missio tulee tarjoamaan arvokasta tietoa niin planetaarisen puolustuksen kuin asteroidikaivostoiminnan seuraaviin kehitysvaiheisiin, toteaa VTT:n johtava tutkija Antti Näsilä tiedotteessa.

VTT:n lisäksi projektissa ovat mukana myös Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto sekä Kuva Space.

Lue myös: HD tulee, onko telkkarisi valmis?

Lue myös: Bauer Median ja STT:n tekoälyradiouutisprojekti palkittiin innovaatiopalkinnolla

Lähde: VTT

Kilpailut

Uusimmat