Kuva: Shutterstock

Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen hintalappu on suuri - määrä kasvanut huomattavasti

28.08.2024 09:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Vuodessa menetetään miljoonia työpäiviä.

Mielenterveydellisistä syistä syntyvien sairauspoissaolojen hintalappu menetettyjä työpäiviä katsottaessa on Suomessa valitettavan suuri, selviää Kelan tuoreesta raportista.

Pitkien mielenterveydellisten sairaslomien myötä menetettiin Suomessa viime vuonna jopa 5,8 miljoonaa työpäivää. Laskutavasta riippuen tämä määrä menetettyjä työpäiviä vastaa euroina vähintään noin miljardia euroa. Summa on kasvanut huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Mielenterveydellisistä syistä joudutaan olemaan töistä poissa yhä useammin, nykyisin jopa joka kolmas Kelan korvaamista sairauspoissaolopäivistä perustuu mielenterveyden häiriöön.

Kelan laskelmassa kustannukset on arvioitu sitä kautta, minkä arvoinen työpanos jää saamatta, kun henkilö on työkyvyttömänä. Kustannus arvioidaan usein henkilön palkan perusteella. Näin laskettuna yhden mielenterveyden häiriön perusteella menetetyn työpäivän kustannus oli keskimääräisesti 176 euroa sekä osasairauspäivärahaa saaneilla 237 euroa. 

Kustannusarvio on kuitenkin vain arvio, sillä sairauspoissaoloista syntyy myös välillisiä kustannuksia kuten uusiin rekrytointeihin ja kouluttamiseen käytetty työaika. Siksi Kela puhuukin laskelmassaan vain vähimmäismäärästä, joka sekin on kuitenkin mittava.

– Todellinen kustannus menetetyistä työpäivistä on luultavasti vielä suurempi kuin meidän laskelmassamme. Laskelmaa onkin syytä pitää ennen kaikkea arviona kokonaiskustannusten suuruusluokasta, kommentoi tiedotteessa sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Mikko Rissanen.

Rissanen vetoaakin, että mielenterveyden ongelmien hoitamiseen pitäisi yhteiskunnallisella tasolla panostaa aiempaa enemmän, sillä kyseessä on yksilön ongelman lisäksi myös koko yhteiskunnan ongelma.

– Mielenterveyden ja työkyvyn tukeminen on tärkeää paitsi inhimillisesti yksilöille, myös yhteiskunnalle. Kyseessä on merkittävä määrä työpanosta, joka nyt menetetään joka vuosi, Rissanen sanoo.

Lue myös: Mielenterveysongelmat yleistyvät erityisesti tytöillä - yhdellä ryhmällä kehitys kuitenkin posiitivista

Lue myös: Nuorten lääkemyrkytykset ovat räjähdysmäisessä nousussa - huonosti voi erityisesti yksi ryhmä

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat