Kuva: Shutterstock

Poliisin ammatti kiinnostaa - koulutukseen ennätysmäärä hakijoita

05.09.2024 17:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Tänä vuonna poliisikoulutuksen aloittaa ennätysmäärä opiskelijoita.

Tänä vuonna poliisikoulutukseen oli ennätykselliset yli 5200 hakijaa, kerrotaan Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteessa. Vastaaviin hakijamääriin on päästy viimeksi ennen koronapandemiaa.

Tiedotteessa kerrotaan, että yhtä aloituspaikkaa kohti oli yli kymmenen hakijaa ja kaikki koulutuksen 500 aloituspaikkaa saatiin täytettyä.

Aloituspaikkoja oli tänä vuonna sata paikkaa enemmän aiempiin vuosiin verrattuna.

– Nykyisellä opiskelijamäärällä kyetään vastaamaan tavoitteeseen lisätä poliisien määrää 8 000 henkilötyövuoteen hallituskauden loppuun mennessä, sanoo Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Marko Laitinen.

Laitisen mukaan yhteiskunnan epävarma tilanne lisää kiinnostusta turvallisuusalan ammatteihin. Poliisikoulutuksen on tänä vuonna aloittanut joukko eri ikäisiä ja eritaustaisia ihmisiä.

Poliisiammattikorkeakoulu ei ole mukana yhteishaussa, vaan siihen on neljä hakujaksoa ja neljä aloitusta vuodessa. Ruotsinkielinen poliisikoulutus alkaa puolentoista vuoden välein.

Lue myös: Opiskelijoiden asumisessa näkyy nyt selvä trendi, ja syynä on vuoden 2017 muutos asumistukeen

Lue myös: Poliisi huolestui nuorten toiminnasta: "Voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön"

Lähde: Poliisiammattikorkeakoulu

Kilpailut

Uusimmat