Kuva: Senja Rapila

Paula Koivuniemen elämästä tehdään ensimmäistä kertaa musikaali - artistin tarina lapsesta saakka

22.05.2023 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Koivuniemeä seurataan esityksessä aina uransa ensimmäisistä askeleista huippuvuosiin saakka.

Paula Koivuniemi on yksi suomalaisen iskelmän tunnetuimmista nimistä. Hänen mittava uransa ulottuu lähes kuuden vuosikymmenen ajalle. Nyt Koivuniemen tarinasta tehdään ensimmäistä kertaa musikaali.

Rauman teatteri esittää ensi syksyn ohjelmistossaan Paula!-musikaalin, joka perehtyy laulajan elämään ja uraan tavalla, jota katsojat eivät ole vielä aikaisemmin nähneet. Tarina alkaa aina Koivuniemen keikkailusta isänsä bändin mukana uran huippuvuosiin ja Leidit lavalla -kiertueeseen saakka. Koivuniemi saavutti urallaan poikkeuksellista menestystä, mutta esityksessä pohditaan myös, mikä oli hänelle näyttävän uran hinta.

Koivunimi nähdään esityksessä lapsesta aina ikääntyneeksi asti. Häntä näyttelevät elämän eri vaiheissa kaksi näyttelijää, Ninni Kekki ja Maarit Peltomaa.

Esitys saa ensi-iltansa 9. syyskuuta Rauman teatterissa. Lipunmyynti esitykseen on jo käynnissä.

Lue myös: Apu: Paula Koivuniemi lopettaa uransa - "Voin antaa tilaa nuoremmille"

Lue myös: Paula Koivuniemi ei ole urallaan sortunut päihteisiin: "Naiset ovat vahvempia kuin miehet"

Kilpailut

Uusimmat