Kuva: YouTube / Warner Bros. Pictures

Tuleeko Joker-elokuvasta kolmas osa?

22.08.2024 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Uusin Jokeri-elokuva, Joker: Folie à Deux saa ensi-iltansa 4. lokakuuta.

Ylistystä keränneen Joker-elokuvan jatko-osa Joker: Folie à Deux saa ensi-iltansa 4. lokakuuta. Arthur Fleckiä näyttelee Joaquin Phoenix, 49, ja Harley Quinnin roolissa nähdään Lady Gaga, 38. 

Uutta elokuvaa on odotettu suurella innolla fanien keskuudessa, ja moni pohtii jo nyt, saako elokuvasarja jatkoa kolmannen osan verran.

Ohjaaja Todd Phillips, 53, kertoi Variety-lehden haastattelussa, että jatkoa ei kannata odotella.

- Oli hauskaa pelata tällaisessa "hiekkalaatikossa" kahden elokuvan verran. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme nyt sanoneet kaiken sen, mitä tästä maailmasta haluamme sanoa, ohjaaja toteaa.

Tuleva kakkososa tulee poikkeamaan jonkin verran aiemmasta. Siinä on nimittäin huomattavasti enemmän musikaalimaisia elementtejä, mikä ei yllätä, koska toisessa pääroolissa nähdään yksi maailman suurimmista laulajatähdistä. 

- Se sisältää musiikkia, draamaa ja tanssi. Se sisältää iloa ja surua. Elokuva on osoitus siitä, että Phillips on ohjaaja, joka on mieluummin luova kuin kertoisi vain perinteisen rakkaustarinan, Gaga totesi hiljattain eräässä haastattelussa. 

Joker: Folie à Deux julkaistaan tasan viisi vuotta edeltäjänsä jälkeen. Sen trailerin pääset katsomaan alta.

Lue myös: Odotetusta Joker-elokuvan jatko-osasta julkaistiin kuvia - mukana Lady Gagan esittämä hahmo

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat