Kuva: AOP/Tomi Natri

Keijo Leppäsen viimeinen uutislähetys nähdään tänään - kertoi eläkesuunnitelmistaan

30.09.2024 14:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Leppänen nähdään tänään viimeistä kertaa uutisankkurina MTV:n uutisissa.

Elokuun lopussa kerroimme siitä, kuinka pidetty uutisankkuri Keijo Leppänen aikoo jäädä eläkkeelle. Tänään, 30. syyskuuta Leppänen nähdään siis viimeisen kerran MTV:n uutisten uutisankkurina.

Leppänen paljasti Radio Novan Aamun Minna Kuukan ja Mikko Suursalmen haastattelussa tietonsa siitä, miltä viimeinen työpäivä tulee näyttämään.

- Minua ei koskaan aiemmin ole kukaan töihin hakenut, mutta nyt on ilmoitettu, että noutaja saapuu 12.30. Ja toivon, ettei se tosiaan ole se lopullinen noutaja, Leppänen naurahtaa.

Leppäsen mukaan töissä on luvassa ainakin kakkukahvit, sekä tietenkin normaalia valmistautumista viimeisiin uutislähetyksiin.

30 vuotta uutisankkurina toiminut Leppänen kertoo, että jos hän saisi itse päättää sen, millaisista uutisista kertoisi viimeisessä lähetyksessään, olisi lopputulos todellista iloisempi.

- Jos voisin päättää, niin kyllä minä enemmän haluaisin kertoa jonkinlaisista onnellisuustutkimuksista, joissa suomalaiset on keulilla tai sitten jostain suomalaisista innovaatioista. Pahaa kuitenkin pelkään, että todellisuudessa siellä Libanon ja mahdollisesti myös Ukraina on. Kyllä me siinä maailmassa eletään, että ristiriitaa on toiveiden ja todellisuuden välillä, Leppänen toteaa.

Vaikka aktiivinen työura päättyykin, ei Leppänen aio niin sanotusti jäädä laakereilleen lepäämään. 

- Olisi outoa leikata aktiivinen työelämä kerrasta ja vaihtaa se aktiiviseen olemiseen. Jatkan kyllä tässä median liepeillä hommia. Tällaisena konsulttina ajattelin jatkaa, eli jos joku kaipaa esimerkiksi pientä jeesiä siihen, jos puhuminen jännittää, niin voin neuvoa siinä, Leppänen toteaa.

Leppäsen viimeiset uutiset nähdään tänään klo 22. 

Lue myös: MTV: Uutisankkuri Keijo Leppänen jää eläkkeelle

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa. 

Kilpailut

Uusimmat