Kuva: Youtube

Suomalainen hittielokuva Netflixiin: "Nyt sen voi vihdoin katsoa myös muissa Pohjoismaissa"

02.10.2024 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Lapua 1976 saapuu Netflixiin 15. lokakuuta.

Jussi-palkittu Lapua 1976 -elokuva saavuttaa harvinaisen virstanpylvään 15. lokakuuta, kun se tulee katsottavaksi Netflixiin. 

Tällä hetkellä Netflix tarjoaa alle 20 kappaletta alkuperäiskieleltään suomeksi puhuttua elokuvaa. Niistä kaksi on julkaistu 2020-luvulla. 

- Huomasimme Kiiruna -elokuvan poikkeuksellisen hyvän menestyksen Netflixissä alkuvuodesta, ja otimme yhteyttä. Keskustelu Lapua 1976:n tuomisesta Netflixin valikoimaan alkoi välittömästi. Emme elokuvan tekemisen alkumetreillä todellakaan ajatelleet olevamme joku päivä tässä elokuvan kanssa, kertoo elokuvan tuottaja Mikko Jokipii kertoo tiedotteessa.

- On todella hienoa, että Netflix halusi Lapua 1976:n ohjelmistoonsa ja nyt sen voi vihdoin katsoa myös muissa Pohjoismaissa. Suomessa monet katsojat ovat halunneet nähdä elokuvan useaan kertaan, ja suoratoiston kautta sekin onnistuu nyt helposti, sanoo ohjaaja Toni Kurkimäki.

Lapua 1976 sai ensi-iltansa 1. syyskuuta 2023. Se kertoo tarinan Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä, joka on yksi Suomen rauhanajan tuhoisimmista räjähdyksistä. Turmassa kuoli 40 ihmistä ja loukkaantui 60.

Elokuva saavutti elokuvateattereissa lopulta 176 771 katsojaa. Se olikin viime vuoden kolmanneksi katsotuimman aikuisille suunnatun elokuvan Kuolleiden Lehtien ja Sisun jälkeen

Elokuvan trailerin näet alta.

Lue myös: Katso miltä näyttää uusi Marvel-elokuva - päätähtenä Florence Pugh

Lue myös: Tositapahtumista inspiroitunut Netflix-elokuva saa kiitosta Stephen Kingiltä

Kilpailut

Uusimmat