Postia pappi Jaakobille palkittiin parhaana Yhdysvalloissa
Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille menestyy maailmalla. Elokuva on voittanut parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Santa Barbaran kansainvälisillä filmifestivaaleilla Kaliforniassa.
Lisäksi elokuva on saanut elokuvateatterilevityssopimuksen Yhdysvaltoihin. Sopimus julkistettiin Berliinin elokuvajuhlilla.
Postia pappi Jaakobille on niittänyt menestystä myös aiemmin. Elokuva on palkittu muun muassa Egyptin Kairossa ja Saksassa. Suomessa postia pappi Jaakobille on palkittu neljällä Jussi-patsaalla.
Elokuvan pääosissa nähdään Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen.
Kilpailut
Uusimmat
Luonnonmarjoja kerättiin myyntiin ennätyksellisen vähän ja sille on yksi selkeä syy
Viinien myynnin vapauttamiseen tarjolla kolme vaihtoehtoa - Alko antoi oman vastineen
Suomalainen menestysromaani Elolliset ehdolle arvostetun kirjallisuuspalkinnon saajaksi Italiassa
JVG:stä julkaistaan 16-osainen audiodraamasarja
Koalojen elinalueet hupenevat huolestuttavasti
Näytä lisää