Kuva: Shutterstock

Kannattaako sienet poimia kokonaisina ilman veistä ja saako ne pestä vedellä? Asiantuntija selventää

10.08.2024 14:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Näin poimit sienet oikein.

Nyt on oiva aika suunnata sienimetsälle. Jotta sienestys sujuu mahdollisimman mutkitta, kannattaa ennen metsään suuntaamista kerrata ruokasieniksi kelpaavat sekä tutustua poimintaohjeisiin. Omaa tuntemusta metsiemme ruokasienistä voi testata esimerkiksi sienitestillä

Sienien kerääminen kuuluu jokaisenoikeuksiin, joten sieniä voi kerätä ilman lupaa myös yksityisiltä mailta. Piha-alueille ei kuitenkaan tule mennä, eikä aiheuttaa häiriötä tai vahinkoa maanomistajalle tai luonnolle. 

Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen vinkkaa Voice.fi:lle sähköpostitse poimintaohjeista sienimetsälle:

1. Poimi sienet kokonaisina sekä irrota ne maasta varovaisesti kiertämällä ja vetämällä.

Sienet kannattaa poimia maasta kokonaisina ilman sieniveitsellä leikkaamista. Birgitta Partanen mainitsee syyksi sen, että joillakin lajeilla varma tunnistaminen edellyttää myös jalan näkemistä kokonaan. 

– Toinen syy on se, että usein jalassa on paljon massaa myös pinnan alla ja se kannattaa toki ottaa talteen. Mutta mikään ei estä varsinkaan kotitarvepoimijaa katkaisemasta jalkaa siitä kohti, mistä itse haluaa, jos sen kokee helpommaksi tavaksi. Esimerkiksi kantarellin kanssa ei tunnistamisongelmia juuri ole. Valevahveroon kantarellin voi sekoittaa äkkivilkaisulla, mutta kun jalan on katkaissut, eron kyllä huomaa, Partanen kertoo.

2. Kerää sienet ilmavaan koriin tai astiaan. Muovipussi tai muovisanko eivät sovellu keräysastiaksi sienille.

Sienet pilaantuvat helposti märkinä ja siksi niiden tulisi mahdollisuuksien mukaan pysyä kuivina ja ehjinä. 

– Kosteassa viihtyvät monet mikrobit ja se lisää pilaantumisriskiä. Mutta, koska syksyllä sienikaudella on usein sateista, en välttäisi sadesäällä sienestämistä, mutta keruuastian tulee olla ilmava kori.

3. Perkaa ja käsittele sienet heti poimimisen jälkeen jo metsässä.

Sienet tulee käsitellä hyvin nopeasti, ettei niiden laatu kärsi. Joko jo metsässä tai viimeistään heti sieniretkeltä palattua. 

– On turhaa kantaa roskia tai vioittuneita sieniä kotiin. Ehdottomasti ainakin maa-aines ja suurimmat roskat kannattaa puhdistaa heti kerätessä pois. Jos kantaan jää multaa ja se leviää sienikorissa sienten pintaan, on puhdistaminen monin verroin työläämpää.

Perkuujätteen voi heittää metsään, mutta Partanen täsmentää, ettei itse perkuujäte tuota uutta sienipaikkaa tuleville vuosille. 

Se, voiko sieniä pestä vedellä niitä puhdistaessa, riippuu Partasen mukaan lajista. 

– Esimerkiksi mustatorvisienet, jotka ovat ohutmaltoisia, yleensä hyvin puhtaita ja jotka usein kuivataan, on parempi puhdistaa kuivina. Sen sijaan monet rouskut, joiden pinta voi olla limainen tai tahmea, on helpompi puhdistaa väljään veteen upottamisen jälkeen. Lisäksi monet rouskut, kuten haapa-, kangas- ja karvarousku on tarpeen esikäsitellä keittämällä.

Sienten jatkokäsittelystä voi lukea tarkemmin Arktiset Aromit ty:n ja Marttojen yhteistyössä toteuttamalla Sienet tutuksi -oppaasta

Lue myös: Kuinka hyvin tunnistat metsiemme ruokasienet? Tee testi ja selvitä, oletko todellinen sienitietäjä

Lue myös: Älä haksahda kantarellimetsällä - näistä merkeistä tunnistat keltavahveroa muistuttavan valevahveron

Lähde: Arktiset Aromit

Kilpailut

Uusimmat