Kuva: Shutterstock
Kotkan uimarannalle ilmaantui jälleen kuutti: "Kuutin läheisyydestä on ehdottomasti pysyttävä poissa"
Poliisi on eristänyt alueen eläimen ympärillä, koska eläin on kiinnostanut ihmisiä kovasti.
Kotkassa olevalla uimarannalla on tehty kuuttihavainto. Poliisi muistuttaa, ettei uimarannalla oleskelevaa kuuttia saa missään nimessä häiritä, vaan se tulee jättää rauhaan.
Kuutit tulevat toisinaan pötköttelemään rannalle meriveden kylmyyden takia. Valvontaeläinlääkäriä on konsultoitu kuutin voinnista ja myös poliisipartiot pitävät eläintä silmällä ja käyvät säännöllisesti seuraamassa, että sillä on kaikki hyvin.
Poliisin mukaan ihmiset ovat olleet kovin kiinnostuneita rannalle tulleesta kuutista ja poliisi onkin eristänyt alueen eläimen ympärillä. Poliisi muistuttaa, että ihmiset voivat pelottaa kuuttia ja jos ihminen käy liian lähellä, voi kuutin emo voi hylätä sen, jonka jälkeen poikanen ei enää pärjää luonnossa.
"Poliisin eristämältä alueelta ja kuutin läheisyydestä on ehdottomasti pysyttävä poissa", poliisi painottaa tiedotteessa.
Uutisoimme maaliskuussa toisesta kuutista, joka oli tullut Kotkan uimarannalle. Poikanen jouduttiin siirtämään turvaan Korkeasaaren eläintarhaan, koska ihmiset olivat häirinneet sitä. Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan ihmiset olivat kuvanneet kuuttia, lähestyneet sitä liian läheltä ja vieneet koiria haistelemaan poikasta. Kuutin häirintä on todennäköisesti estänyt emoa palaamasta poikasensa luo.
Lue myös: Yle: Ihmiset häiritsivät kuuttia - jouduttiin siirtämään turvaan Korkeasaaren eläinsairaalaan
Lue myös: HS: Näin Kotkasta löytynyt kuutti voi nyt
Lähde: Poliisi