Kuva: Shutterstock

Haluatko koiranpennun? 5 asiaa, jotka sinun tulee ottaa huomioon

16.08.2024 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Kennelliitto vinkkasi viisi seikkaa, joita kannattaa pohtia ennen pennun hankkimista.

Pohditko koiranpennun hankkimista? Vaikka mikään ei ole suloisempaa kuin pieni tuhiseva pentu, ei koiraa kannata ottaa hetken mielijohteesta. Monet koirat voivat elää jopa 15-vuotiaiksi, joten kyse on monen vuoden sitoutumisesta. Koiran hankkiminen on kaiken kaikkiaan iso päätös, joka muuttaa arkea monella eri tavalla.

Kennelliitto vinkkasi viisi osuvaa ajatusta ja vinkkiä, jotka kannattaa käydä läpi pentua hankkiessa.

1. Mieti elämäntilannettasi

Millainen elämäntilanteesi on? Mahdollistaisivatko ajankäyttösi, asumisesi ja taloudellinen tilanteesi koiranpennun hankkimisen?

Koira vaatii paljon huolenpitoa ja aikaa niin pentuna kuin aikuisenakin. Pentu kaipaa virikkeitä, koulutusta, rodulle ominaista toimintaa, ulkoilua, sosiaalistamista, lepoa ja leikkiä, ja näiden kaikkien toteutumisesta vastuu on omistajalla.

Mieti, millaisten asioiden ympärillä arkesi pyörii. Pystytkö sovittamaan pennun osaksi arkeasi, vai vietätkö paljon aikaa poissa kotoa tai matkustellessa? Entä pystytkö kattamaan kaikki koiraan liittyvät kustannukset, kuten ruoat, virikkeet ja tarvikkeet, eläinlääkärikulut, vakuutukset ja mahdolliset koulutuskurssit? Kannattaa ottaa huomioon, että yllättävän sairastumisen sattuessa eläinlääkärikulut voivat paisua suuriksikin.

(kuva: Shutterstock)

2. Koira on perheenjäsen, ei esine

Koira ei ole esine, vaan se on perheenjäsen. Koiralla on omat tarpeensa, kuten esimerkiksi laadukas ravinto, liikunta, lepo ja terveydenhuolto. Myös yhteinen tekeminen, läheisyys ja huolenpito kuuluvat koiran perustarpeisiin. Jokainen koira on myös yksilö, jonka yksilöllisiin tarpeisiin ja haluihin omistajan tulee tutustua. Myös rotu vaikuttaa siihen, millaisen luonteen koira omaa ja kuinka paljon se kaipaa aktivaatiota. Omistaja on vastuussa siitä, että koiran perustarpeet täyttyvät, jotta eläin voi elää onnellista ja tervettä elämää.

3. Ulkonäkö ei ole kriteeri koiran hankkimiselle

Valitse itsellesi rotu, joka sopii yhteen elämäntyylisi ja tulevaisuudensuunnitelmiesi kansa. Kun valitset rotua, tutustu sen erityistarpeisiin ja mahdollisiin terveysongelmiin. Koiraa ei tule siis valita vain sen perusteella, miltä se näyttää, vaan eläimen terveys on aina etusijalla.

Osalla roduista on erityinen alttius eri sairauksille. Kaikki rodut eivät myöskään sovi pieneen kerrostaloasuntoon, vaan osa roduista kaipaa ympärilleen hyvinkin erinlaisen elinympäristön. On tärkeää, että elinympäristö tukee koiran laji- ja rotutyypillisen toiminnan toteuttamista. Mieti siis, pystytkö sinä vastaamaan näihin koiran tarpeisiin.

Omistajan tulee pitää huolta siitä, että koiran kaikki perustarpeet täyttyvät. (kuva: Shutterstock)

4. Etsi tietoa ja perehdy

Etsi luotettavia lähteitä ja tutustu rauhassa ensin eri koirarotuihin, niiden ominaisuuksiin, käyttötarkoituksiin sekä rotujen terveystilanteisiin. Tietoa löytyy esimerkiksi Kennelliiton jäsenyhdistyksiltä, rotuyhdistyksiltä ja -järjestöiltä, sekä kirjallisuudesta. 

5. Toimi vastuullisesti

Jos olet löytänyt itsellesi sopivan rodun ja päätät hankkia itsellesi koiran, mene aina paikan päälle katsomaan pentuetta ja koiraemoa, äläkä osta eläintä verkkomyynti-ilmoituksen pohjalta. 

Hyvä kasvattaja antaa sinun nähdä pentueen ja koiraemon sekä vastaa mielellään kysymyksiisi. Varmista myös, että myytävänä oleva pentu on rekisteröity. Vastuullinen kasvattaja tekee ostajan kanssa myös kirjallisen sopimuksen sekä neuvoo pentuelämän ensiaskeleissa. Kun ostat pennun vastuulliselta kasvattajalta huolehdit, ettet tue epäeettistä pentutehtailua. 

Vastuullinen toiminta on tärkeää pentua ostaessa. (kuva: Shutterstock)

Lue myös: Koiranomistajat tekevät kesäisin toistuvasti saman kohtalokkaan virheen: "Pitopaikkana hengenvaarallinen"

Lue myös: Populaatiopentu Ramses pelastettiin kissakriisin keskeltä - kohtalo olisi voinut olla hyvinkin karu

Lue myös: Kissanomistajat tekevät usein ilmojen lämmetessä kohtalokkaan virheen: "Voi loukkaantua vakavastikin"

Lähde: Kennelliitto

Juttu on julkaistu alun perin 9.6.2024.

Kilpailut

Uusimmat